BANDYLIIGA

JPS - WP-35 7 - 3

Perinteisen tapaninpäiväpelin kotiotteluvuoro oli Jipsillä. Viitaniemeen oli saapunutkin runsaslukuinen yleisö sulattelemaan jouluruokia ja seuraamaan jääpalloa.

 Ottelu alkoi tunnustellen, JPS:n hallitessa palloa ja WP:n sumputtaessa keskittyen puolustamaan. JPS:n hyökkäykseen lähdöt olivat aika verkkaisia ja Varkaus ehti hyvin ryhmittämään puolustuksensa. Ensimmäiseen puolentuntiin ei juurikaan maininnan arvoista tapahtunut, muutamaa Jipsin tekopaikka lukuunottamatta. Lasse Tammilehto avasi hyvällä lyönnillään kotijoukkueen maalitilin 32min. kohdalla. Pari minuuttia myöhemmin Aleksi Puustinen ohjaa vapaalyönnin aivan JPS-vahti Valtosen nenän edestä verkkoon, tasoittaen tilanteeksi 1-1. Taukonumerot 1-2 tekaisee Iisakki Kaivola, JPS:n puolustuksen lievällä avustuksella. 

 Toinen jakso alkaa heti JPS:n kovalla maalinedushässäkällä, josta vasta kolmanella yrittämällä Santeri Laitinen sivaltaa tasoituksen. Sitten vihdoin aukeaa tämän kauden maalihanat Tuomas Rintalan osalta ja kotijoukkue siirtyy 3-2 johtoon. Minuuttia myöhemmin vapauttaa Rintala Mikko Rytkösen, joka taituroi pallon upeasti WP-35:n maaliin. Vierailijat lähtivät rohkeasti hyökkäämään aikalisänsä jälkeen. Takaa-ajo tuotti kavennuksen 70min. kohdalla, kun WP:n palkittu Aleksi Puustinen purjehti nätisti nokikkain Valtosen kanssa. Varma lyönti ja jälleen Varkaus maalin päässä. WP-35 sai kavennuksesta uutta intoa ja painoi päälle. Tukku kulmalyöntejä sekä pari lyöntiä maalia kohti ei tuottanut kuitenkaan toivottua tulosta. 79min. kohdalla Rytkönen riistää pallon WP.n puolustukselta ja karkaa maalintekoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin karkaa JPS-palkittu Tuomas Rintala ja vie JPS:n turvallisesti 6-3 johtoon. Lisäajalla Rintala vapauttaa tällä kertaa Santeri Laitisen, joka sinetöi loppunumeroiksi 7-3. 

 Varkaus taisteli avauspisteistä, mutta ei voinut mitään JPS:n toisen jakson rynnistykselle. Pelit  jatkuu yhden välipäivän jälkeen, kun Viitaniemeen saapuu sarjakärki Veiterä. Sunnuntaina ottelu alkaa klo 14. Tervetuloa!

JPS pisteet: Tuomas Rintala 2+2, Mikko Rytkönen 2+1, Santeri Laitinen 2+0, Lasse Tammilehto 1+0, Ville Utti 0+1, Nico Nevalainen 0+1 ja Jaakko Liukkonen 0+1. mv. Valtonen

Kulmat:  JPS 4   WP-35  5

Jäähyt:  JPS 30min.  WP-35  20min.

erotuomarit: Tuhkanen - Flink - A.Viitanen


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Mika Hyppönen
Valmentaja
Atte Hänninen
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Kari Vänttinen
0407389439
kvanttin[at]gmail.com
Toni Laatanaho
0408335988
toni.laatanaho[at]jps.fi
Huoltaja
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala