BANDYLIIGA

JPS taistellen tappioon

 Yhden välipäivän jälkeen iski JPS ja Kampparit jälleen yhteen. Tällä kertaa taísteltiin liigapisteistä. JPS aloitti pirteällä ilmeellä. Viiden minuutin kohdalla toisesta kulmalyönnistään Jipsi avaa maalitilinsä, Mikko Rytkösen toimiessa maalintekijänä. Kotijoukkue painoi päälle ja loi vaarallisia tilanteita, saaden tukun kulmalyöntejäkin, niissä kuitenkaan onnistumatta. Toista maalia saatiin odottaa kuitenkin yli puolituntia. Rytkönen jälleen asialla  ja JPS johti 2-0. Pari minuuttia myöhemmin Kamppareiden harvoista ensimmäisen jakson vaarallisista tilanteista yksi johti  rangaistuslyöntiin. Juho Liukkonen ampui kuitenkin rankkarin karkeasti yli maalin. Kampparit sai hetkellisesti pelin hallintaan Jipsin pelatessa kahden vajaalla, mutta varsinaista hätää ei ollut avausjakson lopussakaan "punanutuilla"

Jaakko Liukkonen taisteli.

 Toisen jakson JPS aloitti jälleen hyvin luoden muutaman vaarallisen tilanteen. Kampparit kyttäsi vastaiskuja ja kuin varkain Valtteri Hauska rikkoi Kamppareiden kuparisen. Tunnin pelin jälkeen JPS:n puolustus lahjoittaa pallon Tuomas Liukkoselle, joka kiittää ja tasoittaa pelin. Viisi minuuttia myöhemmin Sampsa Purhonen luikertelee ohi Kampparipuolustuksen ja pienestä kulmasta uittaa JPS:n johtoon 3-2. Kampparit kuittaa hetkeä myöhemmin Tuomas Liukkosen toimesta jälleen tasoihin. 75.minuutilla  pääsee Kampparit kontraamaan. Kimmo Huotelin syöttää ja  Juho Liukkonen viimeistelee vierailijoitten johdoksi 3-4. JPS-valmentaja Esko Tammilehto ottaa heti aikalisän ja punoo juonia kavennukseen. JPS rynnisti vahvasti, mutta Kampparit kesti. Jipsillä ei ollut tällä kertaa onnikaan myötä ja kun ns. työvoittojakaan ei tunneta, lähti pisteet Mikkeliin lukemin 3-4.  Kamppareilta palkittiin 2+1 tehoillut Tuomas Liukkonen ja Jipsin pytyn pokkasi velipoika Jaakko Liukkonen.

 JPS:n otteluruuhka jatkuu jo heti lauantaina, kun vastaan luistelee pitkään huilannut kovavauhtinen Botnia. Ottelu alkaa klo 15 Viitaniemessä. Tervetuloa!!

JPS pisteet: Mikko Rytkönen 2+0, Atte Hänninen 0+2, Sampsa Purhonen 1+0, Tuomas Rintala 0+1. mv. Valtonen

Kulmat: JPS 9  Kampparit 4

Jäähyt:  JPS 30 min.   Kampparit 30 min.

erotuomarit: Mutanen - Mård - A.Viitanen


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala