BANDYLIIGA

Bandyliiga alkaa, oletko valmis!!!

 JPS:n 27. pääsarjakausi pyörähtää käyntiin edellisen kauden viimeisen ottelun tapaan, eli OLS - JPS. Molemmmat joukkueet ovat kokeneet muutoksia, joskin Jipsi enemmän. Näin ollen myös tähänkin otteluun lähtee JPS haastajana, aivankuin viime keväänäkin.

 OLS:n valmennusvastuun on ottanut Jouko Kämäräinen ja uudeksi kapteeniksi on nimitetty JPS-kasvatti Ilari Nikula. Keltapaidoilla on riveissään myös toinenkin Jipsin mies, kun Visa Knuuttila luutii opiskelujensa ohella OLS-puolustuksessa. Varmaankin konkariosaston Mällinen ja Paasovaarat tikittävät vielä vinhasti ja kun OLS:n maalivahtiosasto on laatuluokkaa, voi "punanuttujen iltapäiväpuhteesta tulla hankala.

 JPS ei lähde kuitenkaan lyötynä Ouluun. Revanssihengellä sekä nuoruuden innolla avausotteluun ja koko kauteen. Suomen cupin ottelut antoivat viitteitä, että mahdollisuuksia on jälleen vaikka mihin. Tosin parannettavaakin omaan peliin  jäi vielä kosolti. Toivottavasti joukkue on heti omaksunut uudet tuulet. Päävalmentaja Tammilehto sai "adjutantikseen" pitkän linjan jipsiläisen, JPS-naisten kulta-aikoina valmentajana toimineen Ari Koposen. Valmennuskaksikolla onkin ollut mietittävää roolituksien ja pelipaikkojen suhteen uudistuneessa jipsissä. Seitsemän miehen poissaolo viimekauden hopeajoukkueesta ei voi olla näkymättä jollain lailla. Aukkoja paikkaaman tuli Jarkko Honkanen ja loukkantumisen vuoksi viimekauden pelikentiltä pois ollut Sampsa Purhonen. Lisäksi taattua omaa kasvatustyötä nuorten kehittyvien pelaajien muodossa. Mikko Rytkönen ja maalivahti Aatu Valtosen onnistumiset ovat avainasemassa. JPS:n kapteenin Tuomas Rintalan sekä raataaja Ville Utin luisteluvoimalle on myös tilausta, mikäli pisteitä Oulusta olisi odotettavissa. Jokaisen pelaajan uhrautuvaista panosta sekä yhteen hiileen puhaltamista ei kuitenkaan voita mikään, kun bandyliigapisteitä lähdetään taas tulevana kautena metsästämään.


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala