BANDYLIIGA

Pisteet "kerättiin" toisella jaksolla

 JPS matkasi Poriin Narukerän vieraaksi, josta viime aikoina ei paljon pisteitä ole matkaan lähtenyt. Mikko Rytkösen ollessa edelleen pois kokoonpanosta, vastuu jakautui nyt monelle pelaajalle. Ottelun kummallisuus oli, että avausjaksolla tehtiin kaksi maalia ja toisella jaksolla peräti kolmetoista.

 Tarkalla puolustumisella lähdettiin hakemaan voittoa. Narukerän Aleksi Vihtilä aloitti kuitenkin maalinteon jo pelin 4.minuutilla. Santeri Laitinen tasoitti kulmalyönnistä kymmenen minuuttia myöhemmin. Sitten Jipsille kaksi perättäistä jäähyä, jotka vierailijat kesti. Jakson lopussa JPS painoi päälle, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi. Ottelun tempo ei noussut kovin korkeaksi avausjaksolla.

 Toinen jakso alkoi samoin kuin ensimmäinenkin. Narukerä siirtyy johtoon Tomi Mustosen maalilla. Pelin kuningas Ville Utti aloittaa esityksensä tasoittamalla heti perään tilanteeksi 2-2, adjutanttinsa Tuomas Rintalan syötöstä. Toisella jaksolla JPS:n luistin alkoi liikkua paremmin, mutta Jari Avellan vie vielä kerran kotijoukkueen johtoon kulmalyönnistä puolentunnin pelin kohdalla. Muutamaa minuuttia myöhemmin tekee JPS kaksi salamamaalia Laitinen tasoittaa tilanteeksi 3-3 ja Utti vapauttaa vasta kolmatta liigaotteluaan tällä kaudella pelaavan Miika Putkosen läpiajoon. "Pude" vie vieraat ensi kertaa johtoasemaan, josta se ei sitten luopunutkaan. Jakson puolivälissä Utin tykki puhui jälleen karua kieltään, 3-5 maalin tullessa kulmalyönnistä. Pari minuuttia myöhemin Niko-Valtteri Koivula herättää vielä Narukerän toiveita 4-5 maalillaan. Pari kertaa jäähyllä istunut ja muutaman huolimattoman syötön jaellut Anssi Hänninen nousee sitten ns. voittomaalin tekijäksi. Rintala syöttää ja Anssi kiitää laidasta läpi ajautuen pieneen kulmaan. Hallittu jäänuoliainen vie vieraat 4-6 johtoon ja Narukerän usko alkoi hiipua. Pari minuuttia myöhemmin kaksikko Utti-Rintala tehtailee maalit mieheen, toisen ollessa toiselleen syöttäjänä. Mikko Böhm lisää vettä myllyyn 4-9 maalillaan. Lisäajalla molemmat joukkueet tekaisivat vielä maalit. JPS:n osuma  kirjattiin Arto Smedsille, joka katkaisi puolustajana hyvin Narukerän hyökkäyksen. Nopea nousu ja kova lyönti takanurkkaan sinetöivät päätöslukemat 5 - 10.

Ville Utti 3+3, pelin kunkku!

 Päävalmentaja Esko Tammilehto iloitsi maalimäärästä ja totesi "ketsuppipullon korkin" vihdoin auenneen. Tästä on hyvä jatkaa valmistaumista loppukevään peleihin  MM-kisatauon aikana. Sarja jatkuu JPS:n osalta 5.2 tärkeällä vierasottelulla Kamppareita vastaan. 

JPS pisteet: Ville Utti 3+3, Tuomas Rintala 1+4, Santeri Laitinen 2+0, Anssi Hänninen 1+0, Miika Putkonen 1+0, Mikko Böhm 1+0, Arto Smeds 1+0, Jaakko Liukkonen 0+1 ja Otto Töytäri 0+1. mv. Valtonen

Kulmat:  Narukerä  4    JPS   9

Jäähyt:   Narukerä 20 min.   JPS  50min.

Erotuomarit: Vuorenmaa - Mikkola - Mäkinen


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala