BANDYLIIGA

WP-35 - JPS 2 - 3

 JPS matkasi toistamiseen Kämärille lyhyen ajan sisään ns. paikalliskierroksen osaan yksi. JPS jätti tiukasti vastaan haranneen WP:n vielä toistaiseksi ilman voittoa mahdollisimman niukin lukemin.

 Kotijoukkue aloitti maalinteon, kun Iiiro Karppinen ohjaa maalin edestä  vapaalyönnin sisään. JPS lähti hyvin hyökkäyksiin, mutta tutut ongelmat jatkuivat viimeisillä hetkillä. Tukku kulmalyöntejä oli saalina, mutta tuloksetta. JPS:n avausmaali syntyi reilun puolentunnin peliin jälkeen mallikkaan hyökkäyksen päätteeksi. Santeri Laitinen syöttää ja Ville Utti tasoittaa pelin. Muutama minuutti myöhemmin Otto Töytäri vie vihdoin onnistuneella kulmalyönnillä Jipsin 1-2 taukojohtoon.

 Toisella jaksolla sama tahti jatkui JPS hallitsi palloa ja WP-35 iski vastahyökkäyksillä. Tunnin pelin jälkeen Joni Kauhanen tasoittaa kulmalyönnistä tilanteeksi 2-2. Sitten muutamat jäähyt molemmille joukkueille. Mikko Rytkönen kosti turhaan jatkuvan häneen kohdistuneen käsille ja jalkoihin suuntautuneet mailalla lyömiset, joita erotuomaritkaan eivät noteeranneet. Reilu kymmenen minuuttia ennen lopppua onnistuu  Rytkönen kulmalyönnistä ja siirtää vieraat 2-3 johtoon. WP-35 lähteee viimeiseen rynnistykseen, mutta turhat jäähyt sotkivat takaa-ajon. Näin pisteet lähtivät Apen bussin mukana Jyväskylään. Paikalliskierroksen osa kaksi pelataan jo heti perjantaina Viitaniemessä. Tällöin käydään jälleen tiukka taisto pisteistä.

Ville Utti tehokkaana!

JPS pisteet: Ville Utti 1+1, Otto Töytäri 1+0, Mikko Rytkönen 1+0, Santeri Laitinen 0+1 ja Anssi Hänninen 0+1. mv. Valtonen

Kulmat:  WP-35    2       JPS   11

Jäähyt:   WP-35  60min.  JPS  30min.

Erotuomarit: Niiranen - Pietiläinen - Ruippo


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala