BANDYLIIGA

JPS haki pisteet

 Perinteinen tapaninpäivän Bandyliigan ottelu JPS:n osalta pelattiin Varkaudessa. WP-35 isännöi vuorollaan tätä ns. paikallisottelua.

 WP-35 oli päättänyt vakaasti avata pistepussinsa JPS:n kustannuksella ja lähti otteluun ennakkoluulottomasti taistelemaan. JPS avasi kuitenkin maalihanat pelin 20min. kohdalla. Otto Töytärin "ylänurkkapommi" siirsi punapaidat 0-1 johtoon. WP:n kulman jälkeen ensimmäistä täysimittaista  Bandyliigaotteluaan  pelannut Ville-Matias Lammi heittää Mikko Rytkösen maalintekoon ja tilanne taululla 0-2. Hiukan puolen tunnin pelin jälkeen ajaa JPS-puolustaja Mikko Tammilehto päin keltapaitaa ja saa suoran punaisen kortin. Pari minuuttia myöhemmin Varkauden venäläispelaaja Stanislav Klyushanov lyö poikittaisella mailalla suoraan JPS:n liberoa Matti Viitasta naamaan ja tuomiona tietenkin ulosajo. Loppujakso oli sekavaa sähellystä.

Maalivahti "Vilkku" Lammi sai syöttöpisteen ensimmäisessä täysimittaisessa Bandyliiga ottelussaan.

 Toiselle jaksolle pääsi Matti Viitanenkin vahvasti paikattuna mukaan. WP-35 oli päättännyt rynnistää kaikin keinoin. WP-35 sai alkuun tukun kulmalyöntejä niissä kuitenkaan onnistumatta. Jukka-Pekka Hoffren aloittaa takaa-ajon hyvällä lyönnillään. Pari minuuttia myöhemmin JPS-puolustus ei saa siivottua palloa väljemmille vesille. Niko Nissinen kiittää ja tasoittaa pelin. 66min. ja Joni Kauhanen lyö komeasti kotijoukkueen riemukkaasti 3-2 johtoon. Reilu minuuttia myöhemmin Atte Hänninen syöttää Tuomas Rintalalle vauhtiin. Tume pistää "kahville" pari-kolme keltapaitaa ja niittaa kaarelta alakulmaan. Henkisesti tärkeä maali, josta JPS sai puhtia loppupeliin. Ville Utti kaadetaan alueella, mutta pilli ei soinut. Sensijaan Mikko Rytkösen syöksyessä maalintekoon, oli pallo pakko jo viedä pilkulle. Ryde keskittyi ja pisti rankkarin varmasti sisään. Viisi minuuttia ennen loppua hyvien suoritusten päätteeksi Rytkönen siirtää Anssi Hänniselle, joka karkaa maalintekoon paikalle saapuneiden JPS-fanien iloksi. Näin loppunumerot 3-5 oli tosiasia.

 Päävalmentaja Tammilehto kiitteli joukkuetta noususta pisteisiin, mutta antoi myös täyden tunnustuksen hyvin taistelleelle kotijoukkueelle. Vuoden vaihteen jälkeen alkaa JPS:n härkäviikot. Kuudentoista päivän sisään painetaan seitsemän peliä ja osa pelaa lisäksi vielä nuorten Bandyliigataistot. Onneksi tänä kautena Jipsillä on materiaalia tähänkin peliruuhkaan.

JPS pisteet: Mikko Rytkönen 2+1, Anssi Hänninen 1+1, Otto Töytäri 1+0, Tuomas Rintala 1+0, Atte Hänninen 0+1 ja Ville-Matias Lammi 0+1. mv. Lammi

Kulmat:  WP-35   12      JPS   5

Jäähyt: WP-35 50min.+OR   JPS 10min.+OR

erotuomarit: Tuhkanen-Niiranen-Ruippo


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Mika Hyppönen
Valmentaja
Atte Hänninen
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Kari Vänttinen
0407389439
kvanttin[at]gmail.com
Toni Laatanaho
0408335988
toni.laatanaho[at]jps.fi
Huoltaja
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala