BANDYLIIGA

JPS taisteli voiton!

 Kaikki oli valmiina Bandyklassikolle JPS - HIFK. Ilma, jää ja lähes 400-päinen yleisö, siinä puitteet vauhdikkaalle matsille. Joukkueet eivät pettäneet puitteita. Mahtava lauantai-iltapäivä siitä tulikin.

 Peli alkoi vauhdikkaasti ja tiukka karvaus molemmilta joukkueilta. HIFK:n sommitelmat olivat ehkä alussa kotijoukkuetta terävämpiä, mutta JPS katkoi hyvin. JPS lahjoitti muutaman turhan kulmalyönnin, HIFK ei niistä kuitenkaan saanut palloa sisään,  maaliviivan parista läheltä piti tilanteesta huolimatta. HIFK aloitti maalinteon Niclas Boreniuksen toimesta 27 min. kohdalla. Minuuttia myöhemmin sama mies iskee JPS:n haukotellessa vielä edellistä maalia ja tilanne shokeeraavasti kotijoukkueen kannalta 0-2.  JPS saa vaparin 35.min kohdalla. Ville Utti siirtää ja Ode "tykki" Töytäri lataa kavennuksen. JPS sai lisää pontta hyökkäyksiinsä. pallo pyöri kertaalleen maaliviivalle, mutta viivan yli ei sitä saatu ja tauolle mentiin lukemissa 1-2.

Ryden ja Tumen karvaus toimii!

 JPS tuli toiselle jaksolle taistelutahtoa uhkuen. HIFK:n Juha Laitinen oli joutunut jättämään taisteluareenan polvivamman seurauksena.  Heti alkuun Mikko Tammilehto lyö tulisesti ja HIFK-vahti Niko Laakso venyy aivan huikeaan torjuntaan. Pienen tovin jälkeen Laakso venyy hienoon Arto Smedsin kulman torjuntaan kypärällään lähes ylänurkasta. Sitten JPS saa kaksi lähes perättäistä rangaistusta, joista varsinkaan jälkimmäistä ei kotiyleisö sulattanut ollenkaan. JPS taisteli kahden vajaalla. Matti Viitanen ohjasi alakertaa isännän ottein ja Hännisen veljekset raatoivat irtopalloissa. JPS tappoi jäähyt ja aloitti oman rynnistyksen. Hyökkäykset vyöryivät kohti HIFK:n maalia. 67min. kohdalla hyvä hyökkäys kotijoukkueelta, Anssi Hänninen "syöttää" tolpan kautta Mikko Rytköselle, joka tasoittaa pelin. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin JPS saa rangaistuslyönnin. Tilanteessa lyödään ensin alueella JPS pelaajan mailaan ja sitten vielä kaadetaan JPS-hyökkääjä. Mikko Rytkönen lyö pallon varmasti verkkoon! Rytkönen osoitti hetkeä myöhemmin, kuinka taitava pelimies hän on! Loistavien harhautuksien ja pallonhallin jälkeen hän tinttaa tilanteeksi 4-2. HIFK oli päättänyt myydä nahkansa kalliisti. Vielä Tuomas Jalkanen saa irtopallon ja lyö yläkulmaan 4-3. Tämän lähemmäksi HIFK ei päässyt ja JPS juhli riemukasta, lähes historiallista voittoa. Joukkue taisteli koko voimallaan ja jokainen lenkki huoltajia myöten ansaitsi voiton tänään.

JPS pisteet: Mikko Rytkönen 3+0, Ville Utti 0+2, Otto Töytäri 1+0, Anssi Hänninen 0+1. mv. Valtonen 

Kulmat:  JPS 8    HIFK   5

Jäähyt:  JPS 20min.  HIFK 30min.

Erotuomarit: Pyysing - Laukkanen - Flink


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala