BANDYLIIGA

I puolivälierä Kampparit-JPS

Kokoonpanosta puuttui Herranen, Janhunen,Böhm ja pari junnua, kun JPS lähti ensimmäiseen puolivälierään. Vaihtopenkki piti olla pitkästä aikaa täynnä, mutta niin vaan yksi vielä jäi puuttumaan aivan viime hetkillä! Lähtökohdat olivat selvät, vain tiukalla ja kurinalaisella puolustamisella olisi pienet mahdollisuudet tiukkaan haastamiseen hallitsevia mestareita vastaan.

 Ensimmäiset 20min. oli suhtkoht tasaista. Jipsilläkin oli muutama paikka, mutta Kimmo Kyllönen hoiteli ne varmoin ottein tai tilanne päättyi käsittämättömään linjurin vihellykseen. Kamppareitten painostus tuottaa tulosta ja Tomi Hauska avaa kotijoukkueen maalitilin rangaistuslyönnistä. Sitten JPS-jäähyn aikana Joonas Kakriainen vie Kampparit 2-0 johtoon, joka jää myös taukotulokseksi! Molempien joukkueiden maalivahdit olivat jakson parhaimmistoa!

 Toinen jakso alkaa murheellisesti Jipsin kannalta! Ensin tyhmä jäähy ja heti perään pelinavauksessa kommunikaatio katkos ja Antti Laine kuittaa tilanteeksi 3-0. Vierailijoitten selkärangasta alkoi kuulua pientä natinaa. 58min. kohdalla se sitten napasahti poikki, kun Kakriainen pistää rankkarista 4-0. Minuuttia myöhemmin Laine saa rauhassa siirtää tilanteeksi jo 5-0. Ja sama mies hiukan myöhemmin  merkkauttaa kolmannen maalinsa. Pari minuuttia myöhemmin Kakriainen läpiajossa. JPS-vahti Valtonen tulee hyvin vastaan ja pallo jää hänen suojiinsa. Kakriainen hyppää suojien yli välttääkseen törmäyksen, mutta Jipsin pahaksi onneksi kaatuu ja linjuri vie jälleen pallon pilkulle sekä Valtoselle jäähy. Jani Kokko lyö varmasti 7-0. Jipsin ainokaisen tekaisee  Matti Oksanen. Loppunumerot 8-1, lyö jatkominuuteilla Kakriainen, maalille vaihdetun Ville-Matias Lammen selän taakse.

 JPS jaksoi taistella kohtuullisesti avausjakson, mutta omat virheet ja pelin ratkeaminen toisen jakson alkuun veivät parhaan pelihuumorin. JPS sai kuusi kulmalyöntiä, mutta maalivahti Kyllönen apunaan pelaajamuuri esti hyvin maalien synnyn!

Jipsin on syytä kaivaa parin päivän aikana taisteluilme takaisin ja uskoa mahdollisuuksiinsa horjuttaa vahvaa vastustajaansa!

II-puolivälierä pelataan lauanataina 23.2 klo 15 Viitaniemessä!

JPS pisteet: Matti Oksanen 1+0, Otto Töytäri 0+1!

Kulmat:   Kampparit 7          JPS 6

Jäähyt:   Kampparit 10min.  JPS 40min.

erotuomarit: Pyysing - OKSANEN - Kaijansinkko


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala