BANDYLIIGA

JPS taisteli pisteen Porvoosta!

JPS unohti nopeasti kotinöyryytyksen ja lähti aamuvarhain kohti Porvoota. Akilles oli viikko sitten maalin verran parempi Viitaniemessä ja JPS lähti hakemaan revanssia. Joukkuetta parsittiin kokoon ja jälleen esiteltiiin uusi 16-vuotias liigadebytantti Aleksi Lamminmäki.

 JPS aloitti ottelun hyvällä sykkeellä ja loi vaarallisempia maalintekopaikkoja avausjaksolla kuin kotijoukkue. Saaliiksi jäi kuitenkin vain yksi maali. 6min. kohdalla Aatu Valtonen heittää Sampsa Purhosen läpiajoon ja Sande pistää pallon varmasti verkon perukoille! Akilles saa rangaistuslyönnin 10min. ennen jakson loppua, mutta Valtonen venyy jälleen loistavasti Jukka Loukkolan lyöntiin. Kolme minuuttia myöhemmin saa Akilles lahjaksi kulmalyönnin, josta Juuso Johansson lyö taukotilanteeksi 1-1.

 Toisen jakson alku lähti samalla lailla liikkeelle kuin ensimmäinenkin. JPS painoi päälle ja loi tilanteita Akilleksen maalille. 49min. ja JPS siirtyy 1-2 johtoon kulmalyönnin jälkitilanteesta. Pallo pelataan Otto Töytärille, joka paukauttaa yläkulmaan. Reilun tunnin pelin jälkeen tulee Akilles vahvasti ja tasoittaa Andreas Flinkin toimesta ja muutama minuutti myöhemmin Jukka Loukkola lyö kulmasta kotijoukkueen johdoksi 3-2. Pelikellossa 71min. ja JPS:n Tuomas Rintalaa rikotaan kaaren sisällä! Ottelun kuuma pelaaja Otto Töytäri ampuu varmasti pilkulta tasoituksen 3-3. Akilles painoi nyt vuorostaan päälle ja JPS-puolustus joutui ottamaan rangaistuksia. Kahden miehen ylivoimalla syntyy Akilleksen johtomaali. Richard Andersson lyö kaukaa ja pallo muuttaa harmittavasti suuntaa JPS-puolustuksen luistimista. Sähläyksen jälkeen pallo löytyy kuin löytyykin JPS-maalista ja Akilles näyttää vievän jälleen pisteet. JPS lähti rajuun viimeiseen rynnistykseen ja nyt vuorostaan Akilles-puolustus joutui rikkomaan jäähyjen arvoisesti. JPS pääsi pelaamaan viimeíset viisi minuuttia kahden ylivoimalla. Viime hetkillä  painostus tuottaa tuloksen, kun Miika Putkonen lyö kaarelta ja Ode Töytäri sinetöi puhtaan kypärätemppunsa rebound maalillaan. Akilles saa vielä kulmalyönnin, mutta JPS kestää ja riistää maukkaan pisteen Porvoosta. JPS:n parhaana palkittiin laajalla säteellä uurastanut Joni Vuopio. Vielä kun Vupi saa maalijyvänsä kohdalleen alkaa paukkua!!

Oden tykki puhui Porvoossa!

 JPS taisteli koko joukkueella hyvin. Päävalmentaja Mika Sillgren kiitteli joukkueen täysin muuttunutta peli-ilmettä eilisestä. Pienistä loukkaantumisista kärsineetkin pistivät itsensä likoon niinkuin vain pystyivät, sillä nyt on kaksi viikkoa aikaa parannella vaivojaan ennen runkosarjan viimeisiä pelejä!

JPS pisteet: Otto Töytäri 3+0, Sampsa Purhonen 1+0, Aatu Valtonen 0+1, Joni Vuopio 0+1, Miika Putkonen 0+1.

Kulmat:   Akilles 6          JPS 5

Jäähyt:   Akilles 50min.  JPS 40min.

erotuomarit: Pyysing - Gustafsson - Kaijansinkko


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala