BANDYLIIGA

Taistelu ilman palkintoa!

 Kokoonpanovaikeuksien kanssa paininut JPS sai kasaan kolme vaihtomiestä! Lisää ongelmia kasaantui alkuverryttelyn alussa, kun Miika Putkonen sai luistimen viillon jalkaansa ja siirtyi tikkausosastolle!  Pikahälytyksen sai kakkosjoukkueen Juho Tulomäki, joka oli sattumalta paikan päällä. Tähän lisätään vielä yhden pelaajan kesken ottelun alkanut vatsatauti,  niin joutui kotijoukkue taistelemaan lähes koko ottelun kahdella vaihtomiehellä!

 Akilles aloitti ottelun vahvasti luoden muutaman hyvän tekopaikan, mutta JPS puolustus kesti. Kotijoukkue aloitti kuitenkin yllättäen maalinteon! Jaakko Liukkosen syöttö tavoitti Otto Töytärin kaaren takaa ja "Ode" pamautti jäänuoliaisen aivan takanurkkaan pelin viidennellä minuutilla! Tuomas Rintalan hyvä syötönkatko ja pallo varmasti maaliin, vei "Jipsin" jo 2-0 johtoon! Akilles painoi päälle, mutta JPS puolusti uhrautuvasti ja JPS;n palkitttu maalivahti Aatu Valtonen esitti tukun huipputorjuntoja! Akilleksen paine tuotti rangaistuslaukauksen, jonka Rasmus Lindqvist toimitti varmasti verkkoon! Jakson loppuun Akilles sai tasoituksen kulmakikan avulla. Viimeistelijänä toimi Matti Vainio! Kotijoukkueellakin oli muutama paikka tehdä lisämaaleja, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan!

 Toista jaksoa oli ehditty pelata viisi minuuttia, kun Akilles onnistuu jälleen kulmalyönnissään Juuso Johanssonin toimesta! Tämän jälkeen peli aaltoili päädystä toiseen, vierailijoitten luodessa kuitenkin vaarallisempia maalintekopaikkoja. JPS muutti systeemejään aikalisän jälkeen ja sai painetta "Killenin" päähän. Tämä johti toki erittäin vaarallisiin vastaiskuihin, jotka JPS-puolustus Matti Viiitasen johdolla selvitti! Pelikellossa 79min. ja jälleen Akilleksella kulmalyönti! Lyönti torjuttiin ja hirveä maaliedushässäkkä. Pallo oli välillä jo lähes Valtosen alla ja puolustuksen hallussa, mutta sitten huono purkupallo suoraan Jukka Loukkolan lapaan! Akilleksen palkittu Loukkola kiittää ja kuittaa tilanteeksi 2-4. Pari minuuttia myöhemmin Akilles saa ehkä hiukan heppoisesti tuomitun rangaistuslyönnin, jonka kuitenkin Valtonen torjuu kulmalyönniksi. 86.min kohdalla nostattaa Joni Vuopio vielä kotijoukkueen toiveita pistäen hyvän hyökkäyksen päätteeksi pallon  nätisti ohi Magnus Gustafssonin! Syötön antoi Niko Herranen! JPS sai vielä mahdollisuuksia kolmen kulmalyönnin muodossa, mutta pallot viuhuivat yli maalin! Näin Akilles riemuitsi kahdesta sarjapisteestään loppuvihellyksen soidessa.

Matti Viitanen katkoi hyvin Akilleksen hyökkäyksiä!

 Toisella jaksolla JPS:n hyökkäyksiin lähdöt tukehtuivat liian paljon huolimattomaan syöttöön, mutta vastaavasti koko joukkue puolusti leijonan lailla ja maalivahti Aatu Valtonen oli jälleen totutun erinomainen!

JPS pisteet: Otto Töytäri 1+0, Tuomas RIntala 1+0, Joni Vuopio 1+0, Jaakko Liukkonen 0+1 ja Niko Herranen 0+1!

Kulmat:     JPS  8     Akilles  11

Jäähyt:     JPS 10min.  Akilles 20min.

erotuomarit: Kanniainen - K.Siniaalto - Laukkanen


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala