BANDYLIIGA

Nihkeä tasapeli Tapanintaistossa!

JPS:n vuoro oli isännöidä perinteistä tapaninpäivän ottelua WP-35 vastaan Viitaniemen tekojäällä!

 Ottelun alussa alkanut lumisade haittasi peliä koko ottelun ajan ja pelin taso ei  noussut häikäiseväksi missään vaiheessa.Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä oli JPS tehdä maalin, mutta WP-35:n maali pelastui kuin ihmeen kaupalla. Se olikin JPS:n vaarallisin tilanne avausjaksolla.  WP-35 sumputti hyvin JPS:n hyökkäykset ja tukki oman maalin edustansa helposti! JPS oli avausjaksolla liikkeellä aika laiskalla jalalla ja irtopallot jäi jatkuvasti  "keltapaidoille". Tämmöisestä tilanteesta syntyikin WP:n avausmaali. Irtopallo Iiro Karppiselle, joka tuli vahvasti maalille ja pisti pallon "reppuun"! Päävalmentaja Mika Sillgren otti aika nopeasti aikalisän ja yritti herätellä joukkuetta, mutta eipä kotijoukkueen peli näkynyt juurikaan parantuvan! Jakson loppupuolella oli vierailijoilla muutama todella maukas paikka lisätä johtoaan, mutta Aatu Valtonen torjui mallikkaasti ja osa palloista viuhui ohi! JPS sai aikaiseksi muutaman kulmalyönnin, jotka tosin kaikki menivät kauas oikeasta osoitteestaan!

 Toiselle jaksolle tuli hieman pirteämpi JPS! Taistelutahtoa oli kasattu ja pelin painopiste alkoi hiljalleen siirtyä WP:n päätyyn! Pelin 56.min kohdalla painostus tuotti tuloksen! Hyvä hyökkäys laidan kautta ja pallo ajautui Tuomas Rintalalle! "Tume" löi kaaren tuntumasta nätisti alanurkkaan tilanteeksi 1-1. WP-35 kontrasi muutaman kerran vaarallisesti, nostellen palloja JPS:n puolustuksen selustaan! Peli aaltoili jonkun aikaa, JPS:n luotua kuitenkin hieman enemmän maalintekopaikkoja! 74min. kohdalla WP-35 sai kulmalyönnin. Lyönti torjuttiin sekä jatkopallo, mutta kolmas yritys löysi tiensä maalin perukoille. Maalintekijänä oli Niko Nissinen! Neljä minuuttia myöhemmin oli vihdoin JPS:n kulmalyönnin onnistumisen aika. Otto Töytäri pamautti tasoituksen 2-2. Lopussa oli ehkä JPS lähempänä täysiä pisteitä, mutta tolppaa lähemmäksi ei päästy. WP-35 sumputti hyvin ja iski nostopalloilla välillä vaarallisesti. WP:n parhaana palkittiin hyvin torjunut maalivahti Ari-Pekka Aho ja JPS paras oli puolustuksessa hyvin taistellut Arto Smeds.

Taistelija  Arto Smeds pokkasi pelaajapalkinon!

 Lumisateen lisäksi ottelua haittasi hiukan ailahteleva tuomarilinja. Välillä arvottiin jäähyjä ja sitten jätettiin törkeät kampit sekä jälkipelit "näkemättä"! Kotijoukkue tuntui ehkä kärsivän enemmän tuomarilinjasta, mutta myös oman  pelin on parannuttava mikäli jatkossa aiotaan pistepussia kartuttaa! 

JPS pisteet: Tuomas Rintala 1+1, Otto Töytäri 1+0 ja Joonas Janhunen 0+1. MV. Valtonen

kulmat:   JPS  10    WP-35    5

jäähyt:    JPS 40min.  WP-35 10min.

erotuomarit: Niiranen - Pietiläinen - Laukkanen


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala