BANDYLIIGA

JPS taipui niukasti pelisuman päätöksessä!

 Sakea lumipyry oli ohitse ja jää peilikirkas, kun JPS ja OLS lähtivät metsästämään lisäpisteitä Viitaniemessä. OLS aloitti terävästi ja oli selvästi kevyemmällä jalalla liikenteessä. Keskikentällä JPS:n pallonmenetyksestä lähti OLS:n avausmaalin kuvio. OLS:n parhaana palkittu Samuli Koivuniemi pääsee lyömään kaarelta. JPS-vahti Valtonen pudottaa pallon ja reboundin iskee sisään Matti Immonen! JPS sai avausjaksolla muutaman hyvän paikan niissä kuitenkaan onnistumatta. OLS hallitsi avausjaksoa ja tukki hyvin keskialueen. Toisen maalinsa vierailijat saivat Koivuniemen ajettua laidalta sisään, passaten hyvin Immosella, joka vei OLS:n 0-2 johtoon! OLS otti hyvin pois JPS:n pelinavaukset agressiivisella häirinnällään ja iski vaarallisesti saamatta kuitenkaan enempää maaleja.

 Toiselle jaksolla tuli pirteämpi "Jipsi", liekö päävalmentaja Sillgrenin puheet herätelleet joukkuetta käyttämään viimeiset voimanrippeet taisteluun sarjapisteistä. Jakson aivan alussa oli muutamia kavennuspaikkoja, mutta OLS kesti hyvin torjuneen maalivahti Olli Lappalaisen johdolla. 57min. kohdalla sai JPS ansaitun kavennuksen Niko Herrasen toimesta. JPS oli toisella jaksolla ahnaampi irtopalloissa ja yritti rajusti tasoitusta. JPS:n palkittu Matti Viitanen rauhoitteli ja ohjasi alakertaa ammattimiehen ottein. Kotijoukkueen painaessa päällä avautui Olssille pahoja vastaiskuja. 65min.pelikellossa ja JPS-kasvatti Ilari Nikula vie helpohkosta kulmalyönnistä vieraat 1-3 johtoon. JPS uskoi vielä tekemiseensä ja kaventaa 74min. kohdalla. Ruuhkasta Matti Oksasen maila heilahtaa ja pallo helähtää aivan takanurkkaan juuri kenenkään huomaamatta nopeaa tilannetta. Molemmilla oli omat paikkansa lisämaalien tekoon. Tällä kertaa JPS:n loppukiri ei aivan riittänyt ja OLS korjasi kaksi arvokasta pistettä numeroin 2-3.

Palkittu Matti Viitanen johti alakertaa "ammattimiehen" ottein! 

 Ottelusumasta selvittiin kohtuudella, mutta pienellä ringillä ja amatöörijoukkueella kolme ottelua neljän päivän sisällä on kova homma. Yhdeksän päivän sisään viisi ottelua ja pisimmät matkapelit mukana ei voi olla verottamatta, vaikka joukkue on "kesäläksynsä" tehnyt tunnollisesti Sami Kalajan opein. No tästä sarjaohjelman kummallisuudesta on turha enää jauhaa, toivottavasti tämä ei ole jokavuotista! Nyt joukkue kerää voimia, sillä tärkeitä otteluja on tulossa joulun aikana! Kotona kohdataan 19.12 Veiterä ja tapaninpäivänä WP-35!

JPS pisteet: Matti Oksanen 1+1, Niko Herranen 1+0 ja Otto Töytäri 0+1.mv. Valtonen

Kulmat:  JPS 8   OLS 9

Jäähyt:   JPS 10min  OLS 20min.

erotuomarit: Tuhkanen-Niiranen-Mikkola


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala