BANDYLIIGA

Narukerä taidokkaampi lumipyryssä!

 Sakeahko lumisade vaikeutti jäässä pelaamista koko ottelun ajan! Vain jaksojen alut päästiin pelaaman hetken aikaa puhtaammalla jäällä.

 JPS aloitti vahvasti. Ensimmäinen hyökkäys Mikko Böhm ajaa vauhdilla päätyyn. Böhm pistää matalan ja kovan syötön maalille, josta Matti Oksanen ohjaa pallon verkkoon. Peliä oli käyty 19 sekuntia. Seuraava maali tulee Narukerälle pelin 19. minuutilla. Kentän parhaana palkittu ex-jipsiläinen Otto "Ode" Töytäri lyö vapaalyönnin verkkoon  JPS:n vielä asetellessa muuria. Narukerän aikalisän jälkeen 25. min. kohdalla kerän maalivahti Jussi Aaltonen linkoaa pitkän heiton. JPS-libero Viitasen ja maalivahti Valtosen ajatukset eivät käy yksiin. Molemmat tavoittelevat samaa palloa ja sen seurauksena pallo pomppaa heidän taakseen. Tomi Mustonen käy tyrkkäämässä pallolle lisävauhtia ja tilanne kotijoukkueelle 2-1, joka jäi myös taukotulokseksi.

 Toisen jakson alkuun Narukerä tulee vauhdilla. Mustonen lyö pilkulta 3-1 ja Esa Oksanen 4-1. Narukerän libero Heikki Hyvönen hallitsi ilmatilaa varmoin ottein. 65. min. pelikellossa,kun Joni Vuopio pääsee kuitenkin kerran ilmapalloon ennen Keräläisiä ja liruttaa 4-2 kavennuksen Mikko Tammilehdon pitkästä syötöstä. Vajaa vartti peliaikaa jäljellä, kun JPS-puolustukselle tulee kaksi peräkkäistä jäähyä.  Töytärin kovat paukut 5-2 ja 6-2 tuovat "Odelle" hienon kypärätempun! Loppupeli pelailtiin odottaen tuomarin loppuvihellystä ja siirtymistä sisätiloihin lumipyryn keskeltä. JPS:n sarjasijoitus valahti seitsemänneksi huonosti sujuneen runkosarjan lopun vuoksi. Pelin pitää terävöityä, jos aikoo antaa kunnon vastusta jatkopeleissä sarjan kärkijoukkueille!

Narukerä valitsi Akilleksen ja JPS:n väliltä sarjasijoituksen kannalta huonomman joukkueen!  Eli tänään pelanneet  joukkueet kohtaavat heti keskiviikkona Porissa ensimmäisessä puolivälieräottelussa ja JPS:n kotiottelu pelataan lauantaina klo 15 Viitaniemessä! Mahdollinen kolmas ottelu jälleen Porissa sunnuntaina. Kahdella voitetulla ottelulla jatkaa välieriin! Muut otteluparit: Kampparit-Botnia, HIFK-Veiterä ja OLS-Akilles.

JPS pisteet: Matti Oksanen 1+0, Joni Vuopio 1+0, Mikko Böhm 0+1 ja Mikko Tammilehto 0+1. MV. Aatu Valtonen

Jäähyt:  Narukerä 30 min.   JPS 20 min.

erotuomarit: Vuorenmaa - Juvonen - Tyni


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala