JPS haki pisteet Äänekoskelta

JPS:n viimeinen vierasottelu nähtiin Ääneskoskella sateisissa merkeissä. Äänekosken Huima sai vieraakseen nälkäisen JPS:n, jolla oli kalavelat maksettavana. Kostea kenttä aiheutti lukuisia yllättäviä tilanteita, kun kenttä yllättäen petti miesten alta. Ottelu sai nopean startin, kun jo 2 minuutin pelin jälkeen pallo oli ensimmäistä kertaa maalissa. Gustavo Tedescon hyvä keskitys löysi maalin edestä Eemeli Jokisen, joka tyrkkäsi pallon taidokkaasti takakulmaan. Jo seuraavasta hyökkäyksestä Huima rankaisi hieman lepsusti pelannutta JPS puolustusta. Keskitys leijaili kaikkien ylitse ja Joonas Heino sijoitti pallon taidokkaasti omaan maaliin. Omasta maalista hieman häkeltynyt JPS pelaili hieman laiskasti, mutta hallitsi kuitenkin peliä selkeästi.

rn

rn

Jipsin pelaajat tyytyväisenä maalin jälkeen

rn

35 minuutin kohdalla moni kummasteli tuomarin päätöstä, kun yksin läpi päässyt Vesa-Matti Alhonen tönäistiin kumoon. Tuomari nosti vain keltaisen kortin, vaikkei punaisen kortin vilauttaminen  olisi ollut mitenkään vääryys. JPS jatkoi myllytystään kohti Huiman maalia. Kova työ palkittiin lopulta maalilla, kun Jaakko Ahokkaan taidokas läpisyöttö tavoitti Mikko Huhtiniemen, joka sijoitti pallon varmasti verkon perälle. Tauolle siirryttiin JPS:n johdossa 1-2.

rn

rn

Kauden maalikuningas Mikko Huhtiniemi pallon kanssa

rn

Toisella puoliajalla toistui sama kaava kuin ensimmäisellä. JPS loi tilanteita ja Huima keskittyi pitkän pallon viljelemiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. JPS:n painostus tuotti 55. minuutilla tulosta, kun Vesa-Matti Alhonen siirsi tarkalla vedolla JPS:n jo 1-3 johtoon.  70 minuutin kohdalla vasemmalta laidalta tullut keskitys löysi Mikko Huhtiniemen, joka vapautti Vesa-Matti Alhosen maalintekoon. JPS siirtyi ratkaisevan tuntuisesti 1-4 johtoon. Aivan ottelun lopussa Kasper Mäkelän keskitys löysi Mikko Huhtiniemen, joka niittasti loppunumeroiksi 1-5.

rn

rn

Myös kääpiöt osaavat pelata jalkapalloa. Mallia tässä näyttää Eemeli Jokinen

rn

JPS:n kokoonpano:

rn

Veli-Matti Tranberg, Joonas Heino (70-> Pasi Hyvärinen), Esko Häyrynen,  Kimmo Väre, Riku Lamberg, Gustavo Tedesco (55-> Viljo Väisänen), Eemeli Jokinen, Niko Nuttunen (60-> Kasper Mäkelä), Mikko Huhtiniemi, Vesa-Matti Alhonen, Jaakko Ahokas

-KM-


Näytä lisää uutisia