ViPa - JPS 2-0 (2-0)

ViPa vankisti sarjajohtoaan

rn

Laukaan huippukuntoisella nurmella pelatussa ottelussa ViPa oli joka osa-alueella vahvempi ja voitti ansaitusti JPS:n numeroin 2-0.

Ottelun alku lähti kotijoukkueen hallinnassa ja vaarallisimmat tilanteet tulivat lähinnä pitkien pallojen ja pitkien sivurajaheittojen myötä. Kun 25 minuuttia oli pelattu, Pamaus sai kulmalipun tienoilta vapaapotkun. Keskitys löysi keskeltä Iiro Leinosen joka puski numeroiksi 1-0.

Vain viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkueen Jarmo Häkkinen voitti pääpallon ja Arttu "Red Bull" Pihlainen pääsi juoksemaan JPS-linjan taakse ja nosti pallon yli maalivahti Tranbergin. JPS:n ainoa todellinen maalintekopaikka ensimmäisellä puoliajalla tuli, kun Joonas Heinon hyvän nousun päätteeksi Vesa-Matti Alhonen pääsi kurottamaan palloon, mutta pallo ajautui päin maalivahti Arttu Ojalaa.

Toiselle puoliajalle JPS tuli selvästi paremmalla jalalla ja peli tasoittui huomattavasti. Tunnin pelin jälkeen Eemeli Jokinen syötti pallon Mikko Huhtiniemelle, mutta Ojala ehti etukulmaan suuntautuneen laukauksen eteen. Vain viisi minuuttia myöhemmin Alhosen keskitys löysi Matti Kaappolan, mutta pusku suuntautui liian jyrkästi alaspäin ja pomppasi yli maalin. 70 minuutin pelin jälkeen Jukka Hanhela pääsi vetämään yllättävästi kuudentoista kulmalta, mutta veto painui niukasti yli maalin.

Kun 10 minuuttia peliä jäljellä, niin punanuttujen Anton Stytzle ajettiin suoralla punaisella pihalle, kun hän rikkoi alimpana pelaajana. Siihen päättyi JPS:n kiri ja ainoat lopun mainitsemisen arvoiset asiat olivat maalivahti Tranbergin komeat torjunnat ja Esko Häyrysen paluu pelikentille. Näin ViPa otti JPS:sta revanssin ja vahvisti sarjajohtoaan ja eroaan Jipsiin seitsemään pisteeseen.

Kautta on kuitenkin paljon vielä jäljellä ja seuraavaksi JPS pääsee pelaamaan kotikentällään samoissa pisteissä olevan Jämsänkosken Ilveksen kanssa. Ottelu pelataan Vehkalammella tiistaina alkaen klo 20.00.

JPS:
Tranberg; Heino (Häyrynen 87), Stytzle, Eirola, Mäkelä (Lamberg 65); Alhonen, Nuttunen (Väisänen 84), Kaappola (Lappi 77), Jokinen; Huhtiniemi, Ahokas (Hanhela 57). Vaihdossa: Tedesco ja Korkiakoski.


Näytä lisää uutisia