JPS kohdistaa katseet kaudelle 2010

Kausi 2009 

Kausi 2009 ei missään nimessä ollut pelillisesti onnistunut; joukkue jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja tavoitteena ollut sarjan puoliväli jäi kauas niin pelillisesti kuin sarjataulukossa. Tosin vain kolme pistettä isommalla saaliilla olisi tullut myös kolme pykälää parempi loppusijoitus. Potentiaalia paljon parempaan kuitenkin oli, mutta sitä ei saatu joukkueesta puristettua irti.

Joukkueen toimintaa saatiin kuitenkin kehitettyä jälleen pienen portaan verran Aki Alasen kuntovalmennuksesta ja kokonaisvaltaisemmasta harjoittelusta aina makkaranmyyntiin ja pelitapahtumaan asti. Merkittävä asia oli myös se, että pelaajien kausimaksu saatiin pidettyä 75 eurossa, vaikka uusi laajentunut sarja toikin lisää kustannuksia.

Yksi koko kauden suurimpia haasteita oli valmentajakysymys, joka lopulta ajautui siihen, että joukkueen pelaaja Joel Nissinen lähti allekirjoittaneen kanssa vetämään valmennusta. Kaikki sujuikin hienosti, mutta valitettavasti jouduin itse poistumaan paikkakunnalta kesäksi, mikä jätti hommat pitkälti "Jolon" niskaan. Hommaa oli yhdelle miehelle melkoisen paljon ja iso kiitos Jololle, että jaksoi vetää kesän pitkälti yksinään. Toki myös muu pelaajisto otti vastuuta harteilleen, mutta Jololla oli isoin vastuu. Koko pitkän kauden jälkeen iso kiitos myös pelaajistolle, joka jaksoi tarpoa läpi kauden.

Kauden päätöstilaisuudessa joukkue äänesti kauden parhaana pelaajana puolustaja Riku Lambergin. Toiseksi äänestyksessä tuli Sampo Pehkonen ja kolmanneksi Mikko Huhtiniemi. Lisäksi palkittiin maalikuninkaat Tuomas Uusi-Hakala ja Pehkonen. Kauden Toropainen-palkinto (esittänyt esimerkillistä joukkuehenkeä ja ollut hyvin mukana tapahtumissa) äänestettiin pelaajavalmentaja Joel Nissiselle.

Uusi kausi

Nyt on kuitenkin aika kääntää jo katseet tulevaan kauteen. JPS lähtee kauteen 2010 parantamaan peliään, tuloksiaan ja kaikkea toimintaa joukkueen ympärillä. Valmentajaneuvottelut on jo aloitettu ja toivottavasti päävalmentajan nimi olisi mahdollisimman nopeasti selvillä. Kuntovalmentajana jatkaa edelleen Aki Alanen ja todennäköisesti myös Hannu Karjalainen jatkaa joukkueen taustavoimissa. Allekirjoittanut jatkaa edelleen joukkueenjohtajana. Pelaajistosta jo osa on lupautunut saman tien ensi kaudeksi mukaan, joten tilanne näyttää jo tässä vaiheessa lupaavalta. Uusia pelaajia otetaan joukkueeseen vastaan, mutta viime kauden pelaajisto tulee toimimaan joukkueen runkona. Harjoittelun aloittamisesta ilmoitetaan heti kun uusi valmentaja saadaan selville.

-Jarkko Jokiranta, JPS:n 3-div. joukkueenjohtaja-


Näytä lisää uutisia