Maukas päänahka

JPS - FCJ 3-2 (1-1)

  Jipsin mustakaartilaiset nappasivat sunnuntaina Vehkalammen rouheella pelatusta reenimatsista todella herkullisen päänahan. Sarjaporrasta ylempänä tahkoava FCJ Blackbird kaatui komeasti. Voitto toi kaivattua balsamia torstain tappiollisen Kuopion reissun päälle.

- Jyväskylän kakkosherruushan siinä napattiin. Tosin eihän me olla vielä JJK:ta vastaan edes pelattu, virnisteli valmentaja-Jokiranta pelin jälkeen.

 Ottelun ensimmäisen maalin oikeastaan JPS:n ensimmäisestä tilanteesta täräytti koko ottelun oikealla laidalla uurastanut Veli-Matti Salakka. Vellun oikean jalan volley-veto lensi kauniisti maalivahdin yli ja tippui sopivasti riman alle. Vaikka pallo ensimmäisellä jaksolla olikin hienokseltaan enemmän "Mustarastaiden" hallussa, eivät he juurikaan vaarallisia tilanteita aikaan saaneet. Aivan ekan puoliajan loppuun osunut Bird-tasoitus voidaan laittaa Jipsin pienen uinahduksen piikkiin.

 Toiselle puoliajalle tempo kohosi ehkä vielä asteen kovemmaksi ja vääntö voitosta pysyi tiukkana. Hieman Norja-Suomi maaottelun henkeä muistuttanut showkin nähtiin. Maalit eivät tosin aivan niin loppuun ajoittuneet.

 Vaihdosta kärkeen tullut Jaakko Ahokas onnistui tekemään JPS-uransa avausmaalin. Hallittu viimeistely kärkipari Joel Nissisen läpisyötöstä oli varmaakin varmempi. Hetkeä myöhemmin Nissinen kirjautti itselleen vielä maalinkin Riku Lambergin keskityksen jälkitilanteesta. Jolo on paukuttanut murhaavaan tahtiin maaleja reenipeleissä, varastossa on kuitenkin varmasti vielä kesällekin.

 2x35 minuuttisen ottelun viime hetkillä FCJ onnistui vielä kaunistelemaan numeroita 3-2. Komea puskumaali, ei siinä mitään. 

 Kokonaisuus oli sunnuntain matsissa kohdillaan ja sävelet alkavat muotoutua juuri sopivasti ennen tosipelien alkua. Laajalla ringillä eteenpäin hönkivä JPS peluutti sunnuntaina runsaasti eri miehiä verrattuna torstain KuFu -peliin. 

 

-JH_

 

Kokoonpano:  Viinikainen (mv), Linjala, Heino, Häyrynen, Lamberg, Salakka, Partio, Pehkonen, Jokinen, Ylönen, Lahtinen

--> Tranberg (mv), Kankkunen, Hautala, Nissinen, Ahokas

 


Näytä lisää uutisia