Turistina ja vt. JoJona

Pari viimeistä viikonloppua on mennyt taas tiukasti jääpallon tiimoilla. Sinänsä se ei ole mitenkään poikkeuksellista - tällä kertaa vain olivat kyseessä SM-karsintasarjan pelit. Viikko sitten 18.1. oltiin Imatralla ja Lappeenrannassa. Tänään oli vuorossa Varkauden reissu. Kustannusten optimoimiseksi kummallakin kerralla oli matkassa D97, D96 ja C eli pitkiä päivä ja paljon pelejä.

Viikko sitten roolini oli turistin rooli. Joukkueellamme oli ollut vasta yksi sarjapeli kuluvalla kaudella ja siitäkin oli jo kuukausi. Matkassa oli mukana tämän talven koko porukka eli 14 pelaajaa. Kuinkahan lähtisi peli kulkemaan Veiterää vastaan? Ja eihän se kovin hyvin lähtenyt! Isännät rokottivat melko pian pari kertaa ja Jipsin peli oli pahasti sekaisin: oli hätä. Toki pari kertaa kilautimme maalin kehikkoa ja aika paljon pidimme palloakin, mutta peliajatus oli kateissa. Tuloksena valitettavan ansaittu tappio. Lisäksi vielä Aku sai tällin polveensa ja oli ulkona päivän toisesta pelistä.

Heti pelin jälkeen siirryimme Imatralle. Ja heti oli todellakin heti: hyvä kun luistimet ehti ottaa pois jalasta, sillä seuraava peli Imatralla alkaisi pian. Nyt olimme jo paljon kokeneempia, mutta rutinoituneiksi ei voinut vielä kehua. Jipsi johti jo tauolla 0-4 ja vielä 2-5:kin, mutta sitten tuli taas se hätä. Pallot jäivät pyörimään maalin eteen, kimpoilivat omista pelaajista omaan maalin jne. Tilanne oli hetkessä 5-5. Onneksi sitten maajoukkuepoikamme ottivat itseään niskasta kiinni ja vahvojen henkilökohtaisten suoritusten seurauksena muutama maali. Lopputulos: Jipsille 5-8 voitto. Sanotaan olevan hyvän joukkueen merkki, kun voittaa huonollakin pelillä...

Jostakin ihmeen syystä Imatralla pelit menevät hakkaamiseksi eikä kielenkäyttökään ole mitään lasten korville sopivaa. Toisaalta koimme myös tosi mukavan asian, joka on kuulema vanha jääpalloperinne: vierasjoukkueen koppiin tuotiin kuumaa mehua! Suurkiitos siitä pasalaisille! pitäisiköhän meidänkin Jyväskylässä elvyttää tuollainen perinne.

Seuraava reissu eli tänään Varkauteen olikin sitten JoJon roolissa. Edellisellä kerralla menivät rahat sekaisin heti alkajaisiksi, joten odotin kiinnostuneena kuinka tänään selvittäisiin. Lisäksi aamulla Viitaniemessä kuulimme Nicon olevan mahataudissa. Sen lisäksi, että hän on vahva pelimies, niin se merkitsi, että vaihtomiehiä ei ollut yhtään Akunkin ollessa edelleen sairaslistalla. Onneksi D96 oli luvannut "virka-apua".  Ja hyvää apua saatiinkin: Samu, Aksu ja Late.

Nyt oli liikkeellä ihan toinen joukkue kuin viikkoa aiemmin: palloa liikutettiin, vahvaa pallollista peliä, karvaamista, ajamista laitaan, pallon liimaamista näppeihin jne. Ja kun tätä teki kumpikin joukkue, niin olipa kerrassaan hieno jääpallo-ottelu. Tauolla tilanne oli 1-1, mutta toisella jaksolla isännät onnistuivat vielä kerran, ja lopputulos oli 2-1. Jipsilläkin oli ehdottomasti paikkansa, mutta tänään kävi näin. Koko joukkue uurasti tosi hienosti. Myös nuorisovahvistukset selvisivät selvisivät tulikasteestaan C:ssä oikein loistavasti. Tämä oli toivottavasti mainio alku kukoistavalle yhteistyölle. Ilman yli-ikäisiäkin saa aikaan hienoja jääpallojoukkueita, kun vain on halua ja hyvää tahtoa.

KT


Näytä lisää uutisia