JPS aloitti Bandyliigan pelaamalla vahvasti joukkueena!

JPS:n kauden ensimmäinen Bandyliigan ottelu hieman vajaamiehistä Narukerää vastaan oli vakuuttava esitys, joka päättyi 13-1.

JPS tuli otteluun todella kovaa ja teki ensimmäisen maalin jo kolmannella peliminuutilla. JPS liikutti palloa hienosti ja puolusti joukkueena. Narukerä ei päässyt missään vaiheessa oikein kunnolla peliin mukaan ja toiselle puoliajalle lähdettiinkin jo 6-0 johdossa. Minkäänlaista otteen herpaantumista ei nähty jälkimmäiselläkään puoliskolla, vaikka pelin voittaja oli selvä viimeistään 60 peliminuutin kohdalla.

JPS näytti uusiutuneen. Merkittävä tekijä oli keskikentällä peliä pyörittävä JPS:n kapteeni Tuomas Liukkonen, joka vaikutti jakavan pallon aina oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Peli ei kuitenkaan ollut yksittäisten henkilöiden varassa, vaan kokonaisuutta leimasi yhdessä tekeminen. JPS:n vahvuudesta kertoi myös se, että maalinteko onnistui peräti kahdeksalta pelaajalta. 

JPS:lle kauden avauksesta ansaittu voitto. Ottelun parhaana palkittiin kolme maalia tehnyt Tuukka Ässämäki ja nälkäisimpänä pelaajana Elmeri Hämäläinen.

Ottelun kaikki tilastot: https://finbandy.torneopal.fi/taso/ottelu.php?ottelu=21060

Ensi viikonloppuna jatketaan. Lauantaina 25.11. klo 15 on kotiottelu JPS-OLS ja sunnuntaina 26.11. JPS käy HIFK:n vieraana Helsingissä Kallion tekojäällä.

Nähdään ensi lauantaina Viitaniemessä!


Näytä lisää uutisia