Historiallisen tärkeä ottelu JPS jalkapallolle

Ympyrä sulkeutuu, kun JPS:sän kauden ensimmäinen vastustaja Lehpa 77 matkaa Jyväskylään mittelemään mestaruudesta ja noususta yhtä sarjaporrasta ylemmäs.

Syksyn ensimmäiset kellastuneet lehdet ovat jo laskeutuneet Montun tekonurmelle mutta silti kauden avaus juuri Lehpa:a vastaan tuntuu tapahtuneen äskettäin. Jalkapallokesä tai oikeastaan jalkapallokausi on kaikessa hektisyydessään vienyt pelaajilta tietyllä tapaa ajan tajun. Tuolloin vapun tienoilla, kun kaikki tämä alkoi, oli ottelu alusta lähtien tasainen sekä vähämaalinen ja 1–1 lopputulos oli monella tapaa oikeutettu. Tuosta ottelusta eteenpäin molemmat joukkueet hieman takeltelivat ja kolmen pelatun ottelun jälkeen lehmolaisilla oli kasassa kaksi tasapeliä sekä tappio ja JPS:llä puolestaan värisuora eli voitto, tasapeli ja tappio. Tässä vaiheessa kautta oli hankalaa kuvitella, että noususarjaan päästäisiin niistä asemista, että joukkueiden keskinäinen superfinaali olisi mahdollinen. 

Toisin kuitenkin kävi. Kyseinen tappio, jonka Lehpa alkukaudesta koki, on toistaiseksi tiiviisti joukkueena pelaavalle miehistölle koko kauden ainut. Ja tappiottomuuden turvin joukkue aloitti nousun kohti sarjan kärkeä. Tasapelejä toki siunaantui useita, mutta lauantaita jälleen silmällä pitäen tasapeli riittää Lehpalle sarjan voittoon. Yläloppusarjaan pyörähdettyä käyntiin, oli joukkue jaetulla kärkisijalla ja nyt ennen viimeistä ottelua maalieron turvin johdossa.

JPS puolestaan oli hieman kaksijakoinen kevät kauden ajan mutta kesätauko teki joukkueelle selvästi hyvää. Toki ensimmäisestä ottelusta koettiin tappio lauantaista vastustajaa vastaan, mutta tuosta ottelusta alkoi punaisten hurmosmainen nousukiito ja kuuden ottelun voittoputki. Liidon myötä JPS nousi sarja kärkeen ja pysyi siellä runkosarjan loppuun saakka. 

Molempien joukkueiden tarina on selvästi nousujohtoinen ja ovat myös tämän kauden parhaimmat joukkueet ja ansaitsevat paikkansa tulevassa näytöksessä. Lauantain ottelu mitä luultavimmin tulee olemaan jälleen kerran vähämaalinen. Lehpa varmasti pelaa tuttua tarkkaa peliä, toki hankala uskoa, että he lähtevät täysin peruuttelemaan, vaikka tasapeli riittääkin. Tiukka puolustuspeli on ollut vierailijoiden tavaramerkki tällä kaudella ja siitä kielii vain 14 päästettyä maalia ja 10 nollapeliä. JPS:n vaakakupissa puolestaan painaa tehokas ja aktiivinen hyökkäyspään pelaaminen, sekä kotiyleisön tuki.

Kotijoukkueen pelaajapäävalmentaja Lenni Purokuru lähtee otteluun luottavaisin mielin.

-Vielä on voittotili avaamatta Lehpaa vastaan mutta mikäpä olisi sen maukkaampaa kuin avata se nyt lauantaina. Kova on usko jätkiin ja meidän peliimme eli kyllä me tämä pystytään kääntämään meidän eduksemme. Kokonaisuudessaan hieno ottelu tulossa ja toivottavasti väki löytää paikalle kannustamaan. Pakko sanoa vielä, että näitä tällaisia supermatseja tulee lopulta aika vähän, niin pyritään nauttimaan tästä mahdollisuudesta.

Lauantaina 14.10. klo 16.00 on siis tarjolla Jyväskylän kuumin futistapahtuma. Tule paikalle Viitaniemen monttuun kannustamaan kotijoukkue voittoon, mestaruuteen ja nousuun! 


Näytä lisää uutisia