Maukas ja selvä 4-0 kotivoitto WJK:sta

JPS pelasi taas loistavan pelin kotiareenalla ja selätti Varkauden Jalkapalloklubin selvin numeroin.

JPS on pelannut viimeiset pelit omalla loistavalla tasollaan eikä voitot ole yllättäneet kauden pelejä seuranneita. Tänään lauantaina harvalukuinen katsojajoukko sai olla todistamassa punapaitojen maukasta 4-0 voittoa varkautelaisista. 

Ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista punnerrusta molemmin puolin. Peli oli aluksi ehkä hieman tunnustelevaa eikä kumpikaan ottanut suuria riskejä. Aivan pelin alussa WJK näytti pirteitä otteita ja sai luotua muutaman maalipaikan. JPS:llä oli vastaavasti omat paikkansa, mutta maaliin asti pallo ei ensimmäisellä puoliskolla kertaakaan uponnut.  Maalinteossa lähimpänä oli WJK, mutta JPS:n maalivahdin ohi menneen laukauksen sai pysäytettyä lähes maaliviivalta uhrautuvasti pelannut luottopakki Eeli Keiskoski. Ensimmäisellä puoliskolla JPS:llä tapahtui muutamia harhasyöttöjä alakerrassa, mutta vastustaja ei pystynyt hyödyntämään tilanteita. 

Toiselle puoliajalle JPS tuli uudella ilmeellä ja minuutilla 52 Kalle Ojala vapautti hienolla syötöllä Aleksi Räsäsen maalintekoon. 1-0 johto-osuma oli mannaa kärsivällisesti katsomossa istuneille katsojille. Maali sai alkunsa keskikentältä hyvästä Arposen, Itärannan ja Mahosen syöttöketjusta, josta oivan syötön Ojalalle antoi Lenni Purokuru. Osuman jälkeen JPS jatkoi myllyttämistä ja vain kaksi minuuttia oli kulunut edellisestä maalista, kun Samuel Arponen tykitti punanutut jo 2-0 johtoon. Maalituuletuksen aikana Arposen hieno voltti kuvasti mainiosti JPS:n tunnelmaa pelin kulusta. Noin tunnin kohdalla kentälle tuli hyökkäykseen Teemu Vänttilä ja alakertaan aina luotettavasti pelaava Benjamin Niveri. Kotijoukkue jaksoi ja malttoi jatkaa omaa pallonhallintaa, joka tuotti jälleen tulosta minuutilla 69, kun pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt Petteri Itäranta laukoi vastustamattomasti JPS:n jo 3-0 johtoon. Syötön maaliin antoi jälleen hienosti pelannut Kalle Ojala, jonka syötöistä tehtiin tänään 3 maalia. Kalle on maalipörssissä kolmantena, mutta häntä ei voi ainakaan pitää itsekkäänä vaan loistavana joukkepelaajana. Kalle olisi itsekkäänä voinut vaihtaa, jonkun syötön myös omaksi maaliyritykseksi, mutta ei - tällaista joukkuepelaajaa ei voi muuta kuin arvostaa. 

Maalin jälkeen tuntui kuin Varkaus olisi saanut jostain lisää virtaa ja valkopaidat aloittivat raivokkaan yrittämisen. Varkautelaiset saivatkin luotua muutaman maalipaikan, mutta viimeistään Ilari Pääkkönen piti taas maalin koskemattomana. Lisäksi puolustuksessa läpi pelin uurastivat hienosti Markus Kulmala, Julius Huusko, Nelson Mandela ja jo aiemmin mainittu Keiskoski. Viimeisen naulan Varkauden arkkuun löi Samuel Arponen toisella osumallaan. Samuelin maali tuli minuutilla 88 ja lopulta tulos 4-0 oli hyvin verrannollinen pelitapahtumiin.   

Viikon päästä lauantaina on seuraava kotipeli Joensuun SC Riverballia vastaan. Toivotamme kaikki tervetulleiksi kannustamaan JPS:n pelureita seuraavaan kotivoittoon. 

 


Näytä lisää uutisia