P17 pelaa finaalissa!

Narukerä kaatui välierässä 12-6 (5-2).

JPS:n ja Narukerän välinen välierä pelattiin Viitaniemessä hyvissä olosuhteissa. Narukerä sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja selvitti tiensä välieriin voittamalla puolivälierässä Akilleen. JPS puolestaan voitti runkosarjan ja lunasti sillä suoran välieräpaikan.

Vierasjoukkue aloitti ottelun hieman kotijoukkuetta terävämmin ja saikin rakenneltua tilanteita JPS:n maalille. Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue kun Toni Ässämäki sijoitti oman riiston ja kuljetuksen päätteeksi pallon maaliin. Hetki tämän jälkeen JPS siirtyi vajaassa 10 minuutissa jo 4-0 johtoon kun maaleja tehtailivat Joonatan Alho, Aatu Böhm ja Jonatan Tiilikainen. Narukerä otti tässä vaiheessa aikalisän. AIkalisä tuotti tulosta ja Narukerä onnistui erän loppupuolella maalinteossa kahdesti. Tiilikainen viimeisteli illan toisen ja erätauolle siirryttiin lukemissa 5-2.

Toisen erän alkupuolella maalejata tehtailtiin hetki vuorotahtiin, noin viiteen minuuttiin nähtiin yhteensä neljä maalia! JPS:n maaleista vastasivat Toni Ässämäki ja Atte Niiranen. Myös Narukerä onnistui maalinteossa kahdesti ja tunnin kohdalla tulostaululla olikin lukemat 7-4. Ottelun viimeiset 25 minuuttia tarjosivat lisää maaleja. Narukerä onnistui maalinteossa kahdesti ja kotijoukkue viidesti: Toni ja Alho viimeistelivät molemmat 2 maalia ja Tarmo Ässämäki yhden. Loppulukemiksi kirjattiin 12-6 ja JPS finaaliin!

Maalit: Toni Ässämäki 4, Joonatan Alho 3, Jonatan TIilikainen 2, Atte Niiranen 1, Aatu Böhm 1, Tarmo Ässämäki 1

 

P17 finaali pelataan sunnuntaina 7.3. Viitaniemessä klo 16. JPS:n vastustaja finaalissa on Helsinki YJ joka voitti omassa välierässään Kampparit.

Finaali pelataan tyhjälle katsomolle mutta finaalia voit seurata JPS LIVE YouTube-kanavalta!


Näytä lisää uutisia