Koronaohjeistus syksyn harjoitteluun

JPS-Juniorit Ry:n ja JPS:ryn ohjeistus syksyn koronaturvalliseen harjoitteluun

Koronaviruspandemia jatkuu edelleen myös Jyväskylässä, ja suhtaudumme asiaan vakavasti. Tavoitteenamme on kuitenkin, että jääpallokausi saadaan pidettyä käynnissä ja joukkueiden harjoitukset vedettyä läpi turvallisesti.

Nämä ohjeet on laadittu 2.9. pidetyn seurafoorumin pohjalta, jossa Jyväskylän kaupungin liikuntatoimi linjasi käytäntöjä seuroille.

Seuraamme aktiivisesti lajiliittojen ja THL:n suosituksia ja ohjeistuksia, ja päivitämme toimintaohjeita, jos on tarpeen.

1.       Harjoituksiin tullaan ainoastaan täysin oireettomana ja terveenä. Käsi- ja yskimishygieniasta huolehditaan pukukopissa. Oireiset aikuiset eivät missään tilanteessa kuljeta lapsia harjoituksiin.

2.       Mahdollisuuksien mukaan puetaan varusteet jo kotona. Suositellaan myös varusteet päällä kotiin lähtemistä, sekä suihkussa käymistä vasta kotona. Tavoitteena on viettää pukukopissa mahdollisimman vähän aikaa. Mikäli harjoituksista ollaan sivussa, vältetään paikalle saapumista vaikka syy ei olisi koronaan viittaava.

3.       Vanhemmat eivät tule pukukoppiin lainkaan, emmekä suosittele jäähallilla myöskään jäämään seuraamaan harjoituksia. Jos nuorimpien ikäluokissa pelaaja tarvitsee vanhemman apua esim. luistimien kiristämisessä, vanhempi voi tulla koppiin puhtain käsin ja kasvomaskilla suojautuen. Niin kauan, kun harjoittelemme jäähallissa, perheillä tulee olla näihin tilanteisiin kasvomaskit ja käsidesit omasta takaa. Viitaniemeen siirryttäessä seuralla on mahdollisuus hankkia ja säilyttää maskeja ja käsidesiä paikan päällä.

4.       Peli- ja turnaustapahtumiin ja –matkoihin tarkemmat ohjeet annetaan myöhemmin.

 

Terveisin JPS-Juniorit ry:n ja JPS ry:n johtokunnat


Näytä lisää uutisia