JPS-Juniorien tiedote koronaviirukseen liittyen

Toiminnan keskeytys jatkuu 13.5. saakka.

JPS-Juniorit noudattaa ohjeistusta, jonka Palloliitto on tehnyt Valtioneuvoston linjauksien mukaan. Kaikkea toiminnan keskeytystä jatketaan ainakin 13.5. saakka.

Eli kuten aiemminkin, JPS-Juniorien järjestämät yhteiset harjoitukset ja kaikki muutkin tapahtumat ovat peruttu tähän päivämäärään saakka.

Toivomme kaikkien junioreiden huolehtivan aktiivisesta omaehtoisesta harjoittelusta ohjattujen harjoitusten ollessa tauolla. 

Juniorimme eivät tämän hetkisen tiedon perusteella kuulu akuuttiin riskiryhmään korona-viruksen suhteen. Haluamme kuitenkin omalta osaltamme hidastaa epidemian leviämistä kaikin mahdollisin tavoin ja toki huolehtia junioreidemme ja läheistensä terveydestä. 

Viranomaisten ohjeita tulee seurata tarkasti ja noudattaa niitä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ohjeita ja tiedotteita voi seurata osoitteessa www.thl.fi.

Terveisin, JPS-Juniorit hallitus

Palloliiton tiedote


Näytä lisää uutisia