Kausi päätökseen tasapelin ja tappion myötä

JPS lopetti kautensa kukistamalla jo kolmatta kertaa tällä kaudella Keuruun Pallon tällä kertaa numeroin 5-1. Maalintekijöinä toimivat Jukka Hanhela kahdesti, Jukka Hautala, Juha Linjala ja Pekka Leskinen. Erikseen mainittakoon Jukka Hanhelan laukaus suoraan aloituksesta, joka painui yli vastassa olleen keuruulaismaalivahdin. Voitolla JPS varmisti kuudennen sijan Keski-Suomen kolmosessa kaudella 2008.

Vaajakoskella sen sijaan sarjan voittanut FCV oli kaikessa edellä ja voitti selvästi 6-1. Tämän merkityksettömän ottelun voidaan olleen ainoa, jossa mitään ei jäänyt jossittelun varaan, sillä FCV oli varsinkin liikkeessä selvästi parempi. Vierasjoukkue ei saanut missään vaiheessa pelistä kiinni ja FCV:n hyökkäykset vyöryivät jatkuvasti vaarallisesti. JPS:n lohdutusmaalin viimeisteli Pekka Leskinen.

JPS jää odottamaan mitä tapahtuu tulevan kauden osalta. Kuusi joukkuetta otetaan Keski-Suomesta yhdistyvään kolmoseen ja JPS haluaisi olla yksi näistä joukkueista. Mutta koska molemmat Huima ja FCJ Blackbird ovat lähellä karsiutumista kakkosesta, niin sarjapaikkaa ei vielä voida juhlia. Lisäksi FCV voi vielä nousta kakkoseen ja joku joukkue JPS:n yläpuolelta ei halua ottaa paikkaa vastaan, joten mahdollisuudet ensi kauden kolmosesta ovat muiden käsissä.

 -JJ-


Näytä lisää uutisia