JPS P21 on Nuorten Suomen Mestari

JPS P21 voitti Nuorten Bandyliigan loppuottelun kotijäällä.

JPS P21 on Nuorten Bandyliigan Suomen mestari. Kultamitalit jaettiin jipsiläisten kaulaan sunnuntaina, kun Kampparit P21 kaatui loppuottelussa maalein 5-1. Mestaruus jäi nyt Jyväskylään toisena perättäisene keväänä tässä ikäluokassa.

Pienessä tihkusateessa Viitanemeen oli eilisen Bandyliigan välierän tapaan kertynyt kivasti yleisöä. Kotiyleisö pääsi hurraamaan jo viiden peliminuutin kohdalla, kun Saku Hämäläinen löi pallon ensimmäistä kertaa maaliin.

Vääntö jatkui pitkään tasaisena ja Kampparit roikkui vahvasti mukana. Ennen taukoa JPS kuitenkin iski toistamiseen, kun Ilari Hepola littasi pallon kulmalyönnistä maalin kattoon. Taukolukemat 2-0.

Toisella jaksolla Saku vei toisella maalillaan Jipsin jo kolmen maalin johtoon. Parikymmentä minuuttia ennen loppua sama herra onnistui jälleen ja hattutemppu oli täynnä.

Loppuhetkillä Jaakko Hyvönen taiteili lukemiksi 5-0 ja löi samalla jo mestaruuden alkutahdit. Kampparit osui vielä kerran, mutta mikkeliläisten kiri ei missään vaiheessa kunnolla käynnistynyt.

Loppuvihellyksen soidessa taululla oli lukemat 5-1 ja näin JPS pääsi aloittamaan mestaruusjuhlat.

Kauden aikana JPS voitti runkosarjan häviten vain kaksi ottelua viidestätoista. Pudotuspeleissä se kaatoi tieltään ensin välierissä HIFK/Botnia YJ:n ja finaalissa kaatui siis Kampparit. Onnittelut joukkueelle ja taustahenkilöille!


Näytä lisää uutisia