Tappio välierien avauksesta

Ensimmäinen kiinnitys meni Kamppareille.

JPS ja Kampparit aloittivat taistelun finaalipaikasta keskiviikkona Mikkelissä. Välieräsarjan avaus oli Jipsiltä pannukakku, sillä Kampparit nappasi avausosan voiton maalein 8-1.

Ottelua ei parhaassa jääpallosäässä päästy pelaamaan, kun taivaalta tuprutti lunta ja tuulikin oli kovaa. Avausjaksolla Kampparit käytti myötätuulta hyväkseen ja löivät pallon neljä kertaa jyväskyläläisten maaliin. JPS ei maalintekoon päässyt, ja taukolukemat olivat 4-0.

Toisella jaksolla tuulen suunta muuttui, mutta JPS ei kuitenkaan kiriä saanut käynnisteltyä. Joukkueen ainoan osuman iski Sampsa Purhonen. Mustapaidat tekivät toisellakin jaksolla neljä maalia, ja näin loppulukemat olivat 8-1.

Avausottelu on nyt takana ja lauantaina on aika aloittaa homma täysin puhtaalta pöydältä. Silloin välierät jatkuvat Jipsin kotipelillä Viitaniemessä kello 15. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa, joten sarja on vasta alussa. Tulkaahan kannustamaan!


Näytä lisää uutisia