Paluu voittojen tielle Helsingissä

JPS palasi reippaasti voittojen tielle Botnian kustannuksella

JPS lähti katkaisemaan kahden ottelun tappioputkea, kun edessä oli matka Botnian vieraaksi Oulunkylään. Sateisessa säässä pelattu ottelu oli lopulta selkeästi Jipsin heiniä, kun pisteet lähtivät Jyväskylään selkeällä 3-11 voitolla.

Vierasjoukkue oli tyrmäävä alusta saakka. Reilun vartin kohdalla tilanne oli jo 0-4 Nico Nevalaisen, Anssi Hännisen sekä Jarno Erosen kahdella maalilla.

Sade yltyi entisestään, mutta JPS piti homman edelleen hallussa. Nevalainen osui toistamiseen, ja vielä ennen taukoa Eronen viimeisteli hattutemppunsa. Puoliaikalukemat 0-6.

Toisella jaksolla Jipsin peli hieman herpaantui, mutta suurempaa hätää ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut. Nevalainen teki Jipsin seitsemännen ja kahdeksannen, mutta Botniakin maalasi kolmesti. Yhden näistä teki entinen JPS-peluri Tuukka Penttinen.

Lopussa vieraat tekivät vielä muutaman maalin rikkoen kymmenen maalin rajan, ja loppulukemat olivat 3-11. Maaleja tekivät lopulta Nevalainen viidesti, Eronen neljästi ja Anssi Hänninen kahdesti. 

Pelit jatkuvat seuraavaksi lauantaina 13.1. kotijäällä, kun vastassa on porilainen Narukerä.


Näytä lisää uutisia