JPS eteni Suomen Cupin finaaliin!

Viime kauden Cupin voittoa puolustetaan tälläkin kertaa loppuottelussa.

JPS päätti sunnuntaina Suomen Cupin alkuturnauksen kahdella ottelulla. Aamulla vastassa oli Narukerä, ja iltapäivällä HIFK. Jännitys säilyi loppuun saakka, sillä B-lohkon voittaja selvisi vasta päätösottelussa helsinkiläisiä vastaan.

Lauantain tapaan sunnuntainakin pelattiin hieman hankalissa olosuhteissa, kun taivaalta satoi vettä ja räntää ja eikä jää ollut parhaimmillaan.

Aamun vastustaja Narukerä oli hieman siipirikkoinen sairastapausten vuoksi, eikä porilaiset pystyneet esittämään parastaan. JPS painelikin vartissa neljän maalin johtoon Nico Nevalaisen, Ilari Nikulan, Lasse Tammilehdon ja Sampsa Purhosen maaleilla. Ennen taukoa porilaiset kavensivat vielä hieman onnekkaalla kaukolaukauksella.

Tauon jälkeen Narukerä nousi kahden maalin päähän vapaalyönnistä, mutta sen jälkeen JPS meni menojaan. Nevalainen, Tammilehto ja Riku Hämäläinen iskivät maalit mieheen, ja ottelu alkoi olla ratkennut.

Viimeiset kymmenen minuuttia oli lähinnä ajan pelailua. Niko Herranen teki komean maalin vielä lopussa, ja näin JPS voitti selvästi 8-2.

Lohkovoittaja ja samalla finaaliin menijä ratkesi vasta viimeisessä pelissä, jossa vastaan tuli hyvin viikonloppuna pelannut Helsingin IFK. Jipsille finaalipaikkaan olisi riittänyt tasapelikin.

Helsinkiläiset menivät matsin alussa johtoon jääkentille palanneen Harri Hiukan toimesta. Jipsillä oli maalipaikkoja ja pallo kilisi tolpassakin, mutta tasoitus tuli vasta hetken ennen taukoa Nikke Tuhkasen kaukolaukauksella.

Toisella puoliajalla JPS karkasi äkkiä kahden maalin johtoon. Ensin osui Tuomas Rintala, ja hetken kuluttua Mikko Rytkönen pamautti rankkarista taululle lukemat 3-1.

JPS piti pelin loppuun asti hyvin hallussaan loppuun saakka eikä HIFK pystynyt vaarallista kiriä virittelemään. Ottelu päättyi 3-1, ja JPS paineli lohkovoittoon puhtaalla pelillä ilman tappioita.

Lohkovoittohan tarkoittaa sitä, että JPS pelaa kolmantena vuonna peräkkäin Suomen Cupin finaalissa ja puolustaa viime vuotista voittoa. Vastustajakin on viime vuotiseen tapaan Veiterä. Näillä näkymin loppuottelu pelataan 31.12. Lappeenrannassa. Tarkempaa tietoa tuosta tulossa myöhemmin!

Tulevana viikonloppuna pelit jatkuvat harjoitusotteluilla Olli-turnauksen merkeissä, mikäli sää pysyy jäälle suosiollisena. Bandyliiga pyörähtää käyntiin 18.11. torniolaisen LRK:n vieraana.


Näytä lisää uutisia