JPS taipui Rättvikin turnausfinaalissa

Rättvikin turnaus oli Jipsin osalta onnistunut, vaikka finaali päättyikin tappioon.

Rättvikin turnaus päättyi sunnuntaina. Alkulohkopelit oli nyt pelattu, ja edessä oli pudotuspelit. Heti aamulla yhdeksältä vastaan luisteli yksi pohjoisen Euroopan suurimmista ja perinteikkäimmistä seuroista, solnalainen AIK.

JPS tuntui olevan hieman aamu-uninen, sillä AIK oli ottelun alkupuolella niskan päällä. Avauspuolikkaan ainokainen oli ruotsalaisten tekemä osuma, ja taukolukemat olivat 0-1.

Toisen puoliajan alussa AIK karkasi kahden maalin johtoon, ja varttia ennen loppua päävalmentaja Mika Hyppönen herätteli Jipsiä aikalisällä. Sen jälkeen alkoikin tapahtua ihmeitä.

Heti muutaman minuutin sisään Riku Hämäläinen pamautti kaksi komeaa osumaa, ja yhtäkkiä peli oli tasan. Tuomas Rintala löi samaan vauhtiin Jipsin vielä johtoonkin.

Jarno Eronen kasvatti johdon kahteen, ja Gnagetin selkäranka alkoi taittua. Pari minuuttia ennen loppua Riku viimeisteli vielä hattutempun, ja näin JPS jatkoi turnauksen finaaliin 5-2-voitolla.

Loppuottelu oli ohjelmassa puoli kahdelta iltapäivällä paikallista aikaa, ja vastaan tuli jo alkulohkossa kohdattu ruotsalainen P&L City.

Vielä alkulohkossa borlängeläiset voittivat Jipsin selkein lukemin, mutta finaalissa erot olivat paljon pienemmät, ja ottelusta tuli jännitysnäytelmä.

JPS lähti peliin hyvällä sykkeellä, ja heti toisella minuutilla Nico Nevalainen laittoi Atte Hännisen vaparinoston verkkoon. Vastustaja tuli parikymmenen minuutin jälkeen tasoihin, ja siirtyi vielä johtoonkin ennen taukoa.

Toisella puoliajalla jatkettiin tasaista vääntämistä, ja Jipsi haki ahkerasti tasoitusta. Lopulta viimeisen kympin käynnistyessä Mikko Rytkönen laittoi kulmalyönnin verkkoon ja taas oltiin tasalukemissa.

Viisi minuuttia ennen loppua P&L City osui vuorostaan kulmasta ja meni taas johtoon. JPS ajoi vimmatusti takaa loppuun asti, mutta se tyrehtyi vastustajan lyötyä rankkarista lisäajalla loppulukemat 2-4.

Finaalitappiosta huolimatta turnauksen anti oli Jipsille erinomainen. Kuusi kovaa peliä tarjosivat hyvää tuntumaa isoon jäähän ja uusiin pelikuvioihin ennen kuin kotimaassa päästään ulkojäille.

Nyt otetaan hetki happea ja harjoitellaan hyvin. Parin viikon päästä tosipelit alkavat Suomessakin, kun edessä on Suomen Cupin alkuturnaus Oulussa. Sinne JPS lähtee puolustamaan viime vuotista Cupin voittoaan.

Päätöspäivän tulokset:

Välierä: AIK - JPS  2 - 5 (2-0)

Finaali:  JPS - P&L City  2 -4 (1-2)


Näytä lisää uutisia