JPS löi ottelusarjan tasoihin

JPS kaatoi Akilleksen neljännessä välierässä 4-3 ja näin ottelusarjan ratkaisu siirtyi viidenteen ja viimeiseen otteluun.

JPS:n ja Akilleksen välinen taistelu finaalipaikasta oli edennyt neljänteen otteluun. Välieräsarja oli katkolla Akillekselle, joka johti otteluvoitoin 2-1. Upeasti kotijäällä taistellut Jipsi ei kuitenkaan ollut vielä valmis finaalihaaveista luopumaan, vaan laittoi ottelusarjan tasoihin 4-3 voitolla.

Tällä kertaa päästiin pelaamaan hyvissä olosuhteissa, vaikka ennen ottelun alkua lunta tupruttelikin sakeasti.

Ottelu aloitettiin tunnustelevissa merkeissä, kunnes noin vartin kohdalla verkoissa tärähti ensimmäistä kertaa. Nikke Tuhkanen tykitti pallon maalille, ja Nico Nevalainen viimeisteli irtopallon ovelasti maaliin.

Parinkymmenen minuutin kohdalla isännät karkasivat kahden maalin karkumatkalle. Atte Hänninen tarjoili kulman, ja kippari Mikko Rytkönen laukoi pallon sisään.

Akilleksella oli paikkansa kavennukseen muun muassa kulmalyöntien muodossa, mutta toistaiseksi Jipsin puolustus kesti. Lopulta muutaman minuutin ennen puoliajan päättymistä Rasmus Lindqvist kavensi kulmasta taukolukemiksi 2-1.

Toisen puoliajan alussa oli paljon tapahtumaa. Ensin oma koira puraisi, kun jyväskyläläislähtöinen Tuomas Rintala tasoitti pelin jo parin minuutin kohdalla. Heti perään JPS sai rankkarin, mutta Rytkösen veto painui ohi maalin.

Porvoolaiset näyttivät kääntävän matsin, kun Filip Johansson vei vieraat johtoon. JPS ei vielä lannistunut. Kulmalyönnistä pahantekoon pääsi jälleen sama parivaljakko, kun Atte tarjoili ja Ryde piiskasi tasoituksen verkkoon.

Kokonaisudessaan JPS hallitsi toista puoliaikaa hyvin, ja vartin päästä vieraiden maalissa kolisi jälleen. Asialla oli vasta muutamaa tuntia ennen ottelua kokoonpanoon nostettu Miika Putkonen, joka pamautti pallon komeasti ilmasta sisään. Näin JPS johti jälleen.

Ottelun viimeinen vartti oli piinaavaa seurattavaa kotiyleisölle, kun Akilles yritti viritellä takaa-ajoaan. Punaisillakin oli omat paikkansa mm. yhden läpiajon muodossa.

JPS puolusti urheasti loppuun saakka, ja Samuel Gerovoi tolppien välissä toimi viimeisenä lukkona. Viimeiset minuutit tuntuivat pitkiltä, mutta lopulta erotuomari vihelsi pilliinsä lähes kolmen minuutin lisäajan jälkeen ja kotiyleisö repesi riemuun. Puden osuma jäi voittomaaliksi, ja loppulukemat kirjattiin Jipsin hyväksi 4-3.

Pari Kari Korhosen kuvaa:

JPS pisteet: Mikko Rytkönen 2+0, Nico Nevalainen 1+0, Miika Putkonen 1+0, Atte Hänninen 0+2, Nikke Tuhkanen 0+1, Ilari Nikula 0+1. Mv. Gerovoi

Kulmat:  JPS  6     Akilles  10

Jäähyt:  JPS 20 min.  Akilles 10min.

Erotuomarit. Kanniainen-Mutanen-Siniaalto

Välieräsarja saa arvoisensa päätöksen, kun finaalisti ratkaistaan sunnuntaina Porvoon pallokentällä. Otteluvoitot ovat 2-2, joten homman nimi on selkeä: voittaja pelaa Bandyliigan loppuottelussa 2017 ja häviäjän on tyytyminen pronssipeliin.

Porvooseen starttaa jälleen myös fanibussi, josta lisää tietoa aivan hetken kuluttua!

Matka jatkuu, kaksi voittoa unelmaan!

Ps: Jipsiläistä jääpalloviihdettä on Viitaniemessä myös huomenna, kun JPS P21 pelaa Nuorten Bandyliigan loppuottelussa kello 15. Vapaa pääsy ja kahvio palvelee. Tervetuloa kannustamaan junnut Suomen mestaruuteen ja näyttämään isommille mallia!


Näytä lisää uutisia