JPS -JoPS 3-0 (1-0): Maukas voitto kauden viimeisestä pelistä + kauden yhteenveto

Lähtökohdat

Jipsin lähtökohdat otteluun olivat erinomaiset. Otteluun ilmoittautui pelaajia peräti 22 kappaletta, joten valmentajalla Antti "velho" Tolvasella oli käsissään positiivinen ongelma - kenet neljä pelaajaa pudottaa kokoonpanon ulkopuolelle. JoPS saapui Jyväskylään kompaktimmalla 14 pelaajan ryhmällä.

1. puoliaika

Ottelu lähti käyntiin Jipsin hallinnalla. Jipsin punanutut vyöryivät kohti Jopsin maalia koko ajan luoden maalipaikkoja toinen toisensa jälkeen. Ottelun alkupuolen paras maalipaikka siunaantui Toni Pöyhöselle, jonka vasurilaukaus pomppupalloon pilkun kohdalta meni maalin yli. JPS hyökkäsi erityisesti oikean laidan kautta, jossa pelannut Pöyhönen toimitti palloa maalille. Avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa aivan puoliajan loppuun asti. Jipsin vasen laitahyökkääjä Juho Vehmas peippasi kolme JoPSin puolustajaa kahville. Tämän jälkeen Janne Paljakka tuli taustalta ja tökkäsi pallon reppuun kärkkärillä. JoPSin paras maalipaikka tuli, kun Jipsin maalivahti Temppeli Holopainen lisäsi jännitystä peliin - maalipotku suoraan Jopsin hyökkääjän rintaan. Tilanteesta ei syntynyt kuitenkaan maalia, sillä puolustus yhdessä Temppelin kanssa hoiti tilanteen.

2. puoliaika

Toisella puoliajalla peli oli hieman avoimempaa, ja myös Jopsille siunaantui maalipaikkoja. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan saanut paikoista palloa sisään, kunnes peliä oli pelattu 75 minuuttia. Jipsin keskikentältä Jaakko Ahokas laittoi Champios League tason läpisyötön, johon ehti ensimmäisenä Pöyhönen. Tyylikäs nosto maalivahdin yli yhdellä kosketuksella ja punanutut 2-0 johtoon. Hetkeä myöhemmin Jopsi oli kaventaa hienon hyökkäyksen päätteeksi, mutta viimeistely osui takatolppaan ja Jipsin maali pysyi koskemattomana. Aivan ottelun lopussa JPS kaunisteli ottelun lopputulokseksi 3-0. Jipsin kulmapotku tuli Jopsin boksin sisään. Kun ensimmäisenä palloon tullut Jopsin puolustaja ei onnistunut purkamaan palloa, Mika Halonen kiitti ja iski pallon varmasti reppuun.

Ottelun pöytäkirja täältä.

Yhteenveto kaudesta

Ottelun jälkeen JPS miehistö lähti viettämään kauden päätösjuhlaa saunaillan merkeissä. Saunalla äänestettiin perinteisesti kuka on kauden pelaaja ja kuka on kauden toropainen. Kauden toropainen palkinto annetaan henkilölle, joka on nostanut joukkuehenkeä ja tehnyt paljon hyvää Jipsille myös kentän ulkopuolella.

Tänä vuonna kauden pelaaja palkinnon voitti Erkka Pönni. Äänestys oli tiukin mitä on nähty viimeiseen seitsemään vuoteen, sillä Erkka voitti äänestyksen ainoastaan yhdellä. Erkka on ollut näkyvä JPS hahmo jo useamman kauden ajan ja tälläkin kaudella tekeminen on ollut erinomaista niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Onnittelut Erkalle! Kauden toropainen palkinnon voitti joukkueenjohtaja Joonas Heino.

Pelillisesti JPS kausi oli suurin piirtein sitä mitä odotettiinkin. Lopullinen sarjasijoitus on 6. sija eli keskikastissa (sarjataulukko). Jipsin joukkue on täynnä mielettömän hyviä pelaajia. Isolla todennäköisyydellä pelaajiston suuremmalla osallistumisaktiivisuudella treeneissä ja peleissä Jipsin sarjasijoitus olisi ollut 2. heti ylivoimaisen sarjakärki KuFun takana. Kauden ehdottomia kohokohtia oli paikallisvastustaja FC Blackbirdin voittaminen 3-2 kiihkeässä Jyväskylän derbyssä. Lisäksi mm. alkukauden 2-0 kotivoitto PK-37:sta ja 6-0 kotivoitto Varkaus JK:sta maistuivat hyvälle! Nyt onkin aika levätä ja ladata akkuja tulevaisuutta varten.

Kiitos kaikille!

 


Näytä lisää uutisia