JPS – SiPS 1-0 (1-0)

Kauden toiseksi viimeinen kotiottelu väännettiin kovaan syysvireeseen äitynyttä SiPSiä vastaan. Ottelun ajankohta oli yhtä herkullinen vierailijoille kuin kevätkierroksen kohtaaminen Toropaisille Siilinjärvellä (juhannuksen aatonaatto.) Piirin pojat osoittivatkin siis kieroituneen huumorinsa lisäksi myös kristillistä tasapuolisuutta.

Pallo kiertää

Ensimmäinen kolmevarttinen lähti varsin rauhallisissa tunnelmissa liikkeelle ja vierailijat antoivat pallonhallinnan Jipsille. Punakone sai avata peliä rauhassa ja pitää palloa omalla kenttäpuoliskolla aikalailla ilman painetta. Palloa tosin kierrätettiin kuitenkin verkkaisesti ja hyvin syvällä omalla alueella, mikä sopi vierailijoille. JPS ei onnistunut puoliajan edetessä nostamaan kierrätyslinjaa ja linjojen väliset etäisyydet olivat liian pitkät, mikä hankaloitti pallollista etenemistä linja kerrallaan.  Monesti päädyttiinkin hakemaan turhan aikaisin syvältä omalta alueelta 65 metrisiä läpisyöttöjä linjan taakse. Vaikka laidoissa jyräsivätkin juoksukoneet Elias ”Terminaattori” Huhtinen ja Mika ”Haltsi” Halonen, niin tämä lähestymistapa murtautumiseen oli työläs.

Maalipaikoilla ei juhlittu keskiviikkona, mutta muutamia tilaisuuksia osui molemmille joukkueille. Vaarallisin tilanne Jipsin maalilla nähtiin noin puolen tunnin kohdalla, kun Teemu ”Temppeli” Holopainen kävi poimimassa tulisen kaukolaukauksen alakulmasta. Lopulta juuri ennen taukoa punapaidat saivat kulman vasemmalta puolelta ja tiukan sisäkierteisen kulmurin maaliin käy siirtämässä rautaisella varmuudella Joonas ”Jones” Heino! Kauden pakollisella kiintiömaalilla Jipsi taukojohtoon 1-0!

Homma hallussa

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäisellä jäätiin, maalipaikat olivat tiukassa ja peli tasaista. Muutosta parempaan oli kuitenki nähtävissä Jipsin pelissä, kun keskialueelle alettiin toimittamaan paremmin palloja ja kierrätystä saatiin nostettua lukuisilla metreillä ylöspäin. Pallonhallinta kuitenkin siirtyi hienoisesti SiPSin haltuun, mutta hekään eivät onnistuneet murtautumaan täydellä teholla ja Jipsin puolustuslinja ei joutunut valtaisan prässin alle.

Illan taisto ei jäänyt mieleen erityisenä klassikkona, vaan kyseessä oli perinteisempää tasaväkistä vääntämistä. Erityismaininnan voi kuitenkin antaa Jaakko ”Jaska” Ahokkaalle, jonka persoonallinen, varsin sosiaalinen ote kentällä sai ilmeisesti vastustajan pelisukat sekaisin. Ainakin jos on uskominen heidän valmentajaa, joka ei nähtävästi syttynyt Jaskan tarinoille. Niin tai näin, kun lisämaaleja ei nähty, päättyi ottelu 1-0 lukemiin ja kolme bongoa kilahti Jipsin pistepussiin.

Viimeisiä viedään

Kaudesta 2015 on enää pelaamatta kaksi kierrosta ja JPS:llä on vielä kuuden pisteen verran mahdollisuuksia kelata sijoitustaan keskikastissa ylöspäin. Seuraavaksi Jipsi matkaakin Jämsänkoskelle Jilvestä vastaan 19.9.!

 

Ottelun pöytäkirja löytyy täältä.

 


Näytä lisää uutisia