JPS - Sips 0-1 (0-1): JPS korkkasi Viitaniemen kentän

Viime lauantaina eli 17.5 JPS pelasi kauden ensimmäisen kotipelinsä Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa, kun vastaan asettui SiPS Siilinjärveltä. Kyseessä oli samalla JPS:n jalkapallojoukkueen historian ensimmäinen peli Viitaniemen kentällä eli samassa paikassa, jossa JPS:n jääpallojoukkue talvisin taistelee Bandyliigassa. Tällä kaudellahan kolmosdivarin jyväskyläläiset joukkueet pelaavat valtaosin kotipelinsä kyseisellä kentällä ja sen upouudella tekonurmella. Vielä, kun lauantaina keli oli mitä kesäisin, niin olosuhteet jalkapalloon olivat mahtavat niin pelaajille kuin katsojille.

Ennen pelin alkua joukkueen kapteenina ottelussa toiminut Santeri ”Sane” Paajanen korosti kotiedun merkitystä: ”jätkät hei, me ei olla päästetty tällä kentällä yhtään maalia”. Huumorimiehiä. Tuo kotitaika kuitenkin mureni ensimmäisellä puoliajalla, vaikka peli alkoi täydellisellä JPS:n hallinnalla ja hyökkäyksiä saatiin rakenneltua niin keskustan kuin laitojenkin kautta. JPS myös sai useita vapaa- ja kulmapotkuja, mutta aivan parhaille maalipaikoille ei päästy. Eräästä JPS:n kulmapotkusta iskikin sitten SiPS. Nopea vastahyökkäys johti murtautumiseen vasemman laidan kautta ja lopulta pallon toimitti verkkoon Ville Salmela, 0-1 vierailijoille. Tuo tilanne jäikin oikeastaan SiPS:n ainoaksi maalipaikaksi ensimmäisellä puoliajalla, kun taas JPS jatkoi vyörytystään. Valitettavasti vain viimeiset syötöt epäonnistuivat järjestään ja keskitysten sekä laukausten jälkeen palloa saatiin hakea kaukaa päätyrajan takaa. Toki osansa oli SiPS:n kärsivällisellä ja tiiviillä puolustuslinjalla.

Toisella puoliajalla peli hieman tasoittui, vaikka pallonhallinta oli edelleen JPS:llä. Myös SiPS sai rakenneltua ensimmäistä puoliaikaa enemmän hyökkäyksiä, osittain toki siitä syystä, että JPS panosti yhä vahvemmin hyökkäämiseen. Kerran SiPS sai toimitettua pallon maaliin, mutta tilanne oli paitsio. JPS:llä oli pelissä iso rosteri, mutta edes vaihdot eivät tuoneet tällä kertaa peliin sitä ratkaisevaa terää, jolla pallo olisi vastustajan verkkoon saatu toimitettua. Vielä lisäajalla nähtiin huikea tilanne, kun ylös noussut JPS:n maalivahti Jori ”Jortsu” Lagerblom otti pallon kulmapotkusta rinnalla haltuun ja tykitti volleyn, rimaa hipoen yli.

Näin JPS:n ensimmäinen peli Viitaniemessä päättyi katkeraan 0-1 tappioon. Peli koostui JPS:n pallonhallinnasta, SiPS:n tiiviistä puolustuksesta ja terävistä vastahyökkäyksistä. Edes lukuisat erikoistilanteet eivät Jipsiä pelastaneet. Joku voisi sanoa, että JPS olisi pelistä jotain ansainnut, mutta tällä kertaa kaikki pisteet matkasivat kyllä oikeutetusti Siilinjärvelle, sen verran luokatonta punapaitojen tekeminen hyökkäyspäässä oli. Tiedossa on kuitenkin takana oleva lyhyt treenikausi, joten Jipsin peli kehittyy pelistä toiseen varmasti suurin harppauksin. Seuraava kotipeli perjantaina 30.5 paikallisvastustaja FC Blackbirdia vastaan.

Kokoonpano: Jori Lagerblom; Alejandro Ylönen (v. 88 min), Joonas Heino, Jaakko Ahokas, Olli Vainio (v. 59 min); Tom Korolainen (v. 75 min), Juho Huttunen (v. 65 min), Santeri Paajanen (c), Mika Halonen; Aapo Autio, Juho Mäkiniemi

Vaihdosta: Antti Tolvanen (v. 65 min), Gökhan Ates (v. 75 min), Timo Eirola (v. 88 min), Tommi Taavila (v. 59 min), Teemu Holopainen  


Näytä lisää uutisia