Kolme pistettä heikosta esityksestä huolimatta

rn

JPS:n kausi jatkuu Region’s Cupista putoamisesta huolimatta. Viime perjantaina vastustajaksi Vehkalammelle saapui kuopiolainen KuFu, joka taistelee Jipsin kanssa sarjan kärkisijoista. Punanutuilla oli taas vaikeuksia saada kokoonpanoa kasaan, mutta lopulta tämä kuitenkin onnistui. Jipsin esitys ottelussa ei ollut hääppöinen, mutta kovalla taistelulla kotijoukkue sai väännettyä itselleen kolme pistettä.

rn

JPS oli ensimmäisen kerran lähellä maalintekoa vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Marcus Åbergin kulmapotku osui tolppaan. Pallo pomppasi takaisin Åbergille, joka lähetti toisen kerran pallon maalille. Keskitys oli leijailla suoraan takakulmaan, mutta vieraiden maalivahti Tatu Kiiliäinen onnistui venyttämään kätensä pallon eteen. Jipsin oma peli ei oikein missään vaiheessa lähtenyt rullaamaan ja KuFu pitikin enemmän palloa. Vierasjoukkue sai jakson puolivälissä kaksi hyvää laukaisutilannetta noin 20 metristä. Ensimmäinen kuti suuntautui päin Teemu Holopaista ja toisen Holopainen torjui hienosti alakulmasta. Tämän jälkeen molemmilla joukkueilla oli muutama puolittainen paikka, mutta mitään todellista vaarallista ei kumpikaan saanut aikaan. Aivan jakson lopussa vieraiden Toni Kouvalaisella oli tuhannen taalan paikka viimeistellä johtomaali, kun hän sai pystysyötön boksin sisään, mutta Kouvalaisen laukaus meni niukasti ohi takakulmasta. Näin taukoa siirryttiin viettämään kiikarilukemissa. JPS:n jo muutenkin runneltu miehistö koki jälleen yhden takaiskun ennen taukoa, kun Åberg loukkasi selkänsä eikä kyennyt jatkamaan peliä toisella jaksolla.

rn

Jos ensimmäinen puoliaika ei ollut toropaisilta hääviä peliä, niin toinen jakso oli vielä heikompaa. Punanutut olivat koko ajan muutaman askeleen jäljessä vieraita ja KuFu vyöryttikin hyökkäyksiin jatkuvasti Jipsin maalille. Boksin sisään vieraat eivät kuitenkaan montaa kertaa päässeet murtautumaan ja vaarallisimmat paikat tulivatkin boksin ulkopuolelta lähteneistä laukauksista. Laukausten laatu oli kuitenkin lähes kauttaaltaan heikko ja suurinta vaaraa ne aiheuttivat Vehkalammen kentän takana oleville koivuille. Laukauspaikkoja oli paljon, mutta montaa kertaa ei Holopainen joutunut torjuntaan venymään. Vieraiden tilanne vaikeutui vartti ennen loppua, kun Toni Pehkonen sai toisen varoituksensa hieman helpohkosti ja näin KuFu joutui vajaalukuiseksi. JPS ei edelleenkään saanut peliä kunnolla haltuunsa, mutta 83 minuutin kohdalla kotijoukkue onnistui kuitenkin tekemään ottelun voittomaalin. Ville Kujanpää eteni keskellä ja yritti syöttää Alejandro Ylösen läpiajoon. Tähän tilanteeseen KuFu:n puolustaja pääsi vielä liukutaklauksella väliin, mutta pienen flipperin jälkeen pallo ajautui uudestaan Ylöselle, joka antoi heikomman oikean jalkansa laulaa 22 metristä ja peliväline viuhui vastustamattomasti maata pitkin aivan tolppaa hipoen verkon perukoille. Miesylivoimalla JPS onnistui lopussa pitämään palloa, mutta KuFu sai vielä muutaman rynnistyksen aikaiseksi, jotka kuitenkin päättyivät tuloksettomina. Näin punanutut ottivat arvokkaan 1-0 voiton.

rn

Peliesitys ei tällä kertaa todellakaan ollut päätä huimaava. Varsinkin harhasyöttöjä ja pallonmenetyksiä tuli ottelussa luvattoman paljon. Pirteästi pelanneet vieraat olisivat ansainneet ottelusta jotakin kotiinviemisiksi, mutta onneksi jalkapallossa vain maalit lasketaan ja niitä JPS teki yhden vieraiden nollaa vastaan ja näin tärkeät pisteet jäivät Jyväskylään. Seuraavaksi sarjapisteitä on jaossa Vehkalammen kentällä keskiviikkona 15.8, jolloin vastassa on Äänekosken Huima. Peli alkaa klo 20.

rn

JPS – KuFu 1-0 (0-0)

rn

83 min 1-0 Ylönen

rn

JPS: Teemu Holopainen – Marcus Åberg (46 min Ville Kujanpää (v)), Joonas Heino, Erkka Pönni (v), Antti Vanhala – Alejandro Ylönen, Riku Lamberg, Kimmo Väre (85 min Timo Eirola), Eemeli Jokinen, Jaakko Ahokas – Justus Peitola

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia