JPS - Blackbird 3-3 (1-1)

Jipsi tasasi kevätkierroksen viimeisessä pelissä pisteet paikallisvastustaja Blackbirdin kanssa lukemin 3-3 (1-1). Ottelu oli alusta loppuun täynnä tunnetta ja vauhdikasta menoa. Molemmat joukkueet osoittivat, miksi kuuluvat sarjan puolessa välissä kolmen kärkeen. Vehkalammen aurinkokatsomoon löytänyt yleisö sai siis vastinetta rahoilleen (mikäli tajusi hyödyntää kioskipalveluita).

Linnut olivat pelin alkaessa Jipsin toropaisia paremmin hereillä ja kuudennella minuutilla A-P Kesonen iski vierailijat johtoon, kun Jipsin puolustus antoi maalinedushässäkän jatkua liian pitkään. Ensimmäinen puoliaika oli alkua lukuunottamatta tasaista vääntöä, jossa taklauksia jaettiin puolin ja toisin. Juuri ennen puoliaikavihellystä JPS tasoitti ottelun, kun Macke Åbreg tarjosi tuttuun tapaan oikealta laidalta nappikeskityksen, jonka kohteeksi tällä kertaa päässyt Aapo Autio niittasi nahkaisen verkon perukoille.

Myös toinen puoliaika alkoi Blackbirdin hienoisessa hallinnassa. He  jauhoivat kaunista lyhytsyöttöpeliä keskikentällä Jipsin katsellessa vierestä. Reilun tunnin pelin jälkeen paine tuotti tulosta, kun boksin sisällä Anton Stützlen ja Stefan Petrescun välinen kaksinkamppailu päättyi Petrescun kaatumiseen ja tuomarin vihellykseen. Tuomarin näkemyksen mukaan Petrescua oli kohdeltu kaltoin ja näin ollen Blackbirdin Sampo Ojala pääsi kokeilemaan pilkkua. Ojala iski pallon maaliin, vaikka Sämpy olikin laukauksessa hyvin mukana. Vain pari minuuttia ehdittiin jatkaa, kun JPS koki jälleen takaiskun Kesosen lauottua pallo komean yksilösuorituksen jälkeen aivan vasempaan  ylänurkkaan rangaistusalueen rajan tuntumasta.

Tilanteessa 3-1 moni luuli jo ottelun ratkenneen, mutta muutamat vaihdot piristivät JPS:n peliä siihen malliin, että painopiste alkoi kääntymään kohti Blackbirdin maalia. Ajassa 84 punanuttujen painostus palkittiin, kun Lasse Saari päätti tällätä pallon kolmestakympistä kohti maalia. Jipsin vaihtopenkki ei ollut uskoa silmiään, kun pallo tärähti huikkean bomberin siivittämänä oikean tolpan kautta ylänurkkaan. Maali oli ylivoimaisesti tämän kauden, ehkä jopa tämän vuosituhannen komein JPS:n taholta. Kavennuksen innostamana JPS alkoi vyöryttämään hyökkäystä toisensa perään janoten tasoitusmaalia. Ehkä JPS:n nälkäisin pelaaja, Kimmo Väre sai kunnian nostaa punaiset tasoihin runnomalla pallo sisään viidestä metristä sen kimpoiltua maalin edessä. Tuo maali oli Kimmon ensimmäinen maali noin 5-10 vuoteen. (Viralliset dokumentit edellisestä maalista taitavat olla jo Porilaisten lokkien tuhoamia.) Hyvää kannatti kuitenkin odottaa, sillä niin maukkaaseen saumaan tuo tasoitusmaali osui. JPS haki voittomaaliakin hanakasti, mutta lukemat 3-3 pysyivät loppuun asti, vaikka Blackbird puolustautui lisäajan verran yhden miehen vajaalla.

Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvä estys JPS:n osalta, vaikka parantamisen varaa jäikin. Erityisesti positiivista oli koko joukkueen tasaisuus vaihtopenkkiä myöten. Alkukauden pelaajapulasta kärsinyt JPS saikin tällä kertaa kaivattua lisävirtaa penkiltä. Erityisesti mainitsemisen arvoinen pelaaja oli ottelussa kapteenin rooliin asetettu Anton Stützle. Mies pelasi Blackbirdia vastaan todennäköisesti jäähyväisottelunsa Jipsin väreissä kuuden vuoden taipaleen jälkeen. Antonin tavaramerkkinä on ollut joukkuetta herättelevä pelityyli. Anton onkin tällä hetkellä JPS:n virallisten tilastojen mukaan kärjessä eräissä tilastomerkintään johtavissa suorituksissa. JPS toivottaa Antonille hyvää jatkoa!

-TE-


Näytä lisää uutisia