JPS ei saanut ACK:n etumatkaa kiinni

JPS lähti ratkaisevaan otteluun AC Kajaania vastaan heikohkoista lähtöasetelmista, sillä kajaanilaisvieraat olivat ensimmäisessä osaottelussa ottaneet puhtaan 3-0 voiton. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että Jipsin pitäisi osua maalipuiden väliin vähintään kolmesti ja mielellään pitää myös oma maalinsa puhtaana, koska yksi päästetty maali merkitsisi sitä, että itse pitäisi viimeistellä viisi osumaa. JPS sai kauden viimeisessä pelissä aikaiseksi kelvollisen esityksen, mutta se ei tällä kertaa riittänyt pelin päätyttyä tasalukemiin 2-2, joka riitti AC Kajaanille varmistamaan nousun Kakkoseen.

rn

rn

"Temppeli" Holopainen omissa korkeuksissaan

rn

Jipsin viimeinen peli oli houkutellut kentän laidalle mukavasti väkeä ja alussa joukkueet tarjosivat katsojille vauhdikasta peliä, sillä jo 2 minuutin kohdalla ACK:n Samsonia Kakhader pääsi laukomaan volleyn boksin ulkopuolelta, mutta Teemu Holopainen nappasi kudin kiinni ilman suurempia vaikeuksia. JPS rakensi myös heti ottelun alkuun muutaman tilanteen. Ensin Jaakko Ahokas keskitti oikealta ja Lasse Saari pääsi ampumaan boksin sisältä, mutta laukaus painui yli maalin. Lähes heti perään kotijoukkue rakensi jälleen oikealta Marcus Åbergin, Eemeli Jokisen ja Saaren yhteispelillä viimeksi mainitulle tekopaikan, mutta tällä kertaa laukaus suuntautui niukasti takatolpan ohi. JPS jatkoi hyvällä otteella ja vartin pelin jälkeen Timo Eirola puski pallon maaliin Åbergin vaparista, mutta punanuttujen hämmästykseksi tilanne tuomittiin paitsioksi. 25 minuutin pelin jälkeen Jipsi sai ansaitsemansa johtomaalin. Joonas Heinon keskitys kimposi vastustajan kautta Saarelle, joka pelasi seinän Jokisen kanssa ja ampui tämän jälkeen pallon 20 metristä nätisti vasempaan alakulmaan. Tästä maalista Jipsin olisi uskonut saavan lisää virtaa, mutta itse asiassa peli alkoi koko ajan kääntyä enemmän vierailijoiden haltuun heidän nostettuaan prässiä tehden näin Jipsin pelinrakentelun vaikeammaksi. ACK rakensi muutaman minuutin sisään kolme tekopaikkaa. Ensin Kakhader teki Jipsin kulman jälkeen noin 70 metrin kuljetuksen, jonka päätteeksi vielä murtautui boksiin ja pääsi laukomaan, mutta Holopainen teki tilanteessa hyvän jalkatorjunnan. Seuranneesta kulmasta ACK:n pelaaja pääsi laukomaan 16 metristä, mutta tällä kertaa Jipsin puolustus ehti vedon tielle. Muutama minuutti tästä ja Timo Heikkinen pääsi puskemaan keskityksestä, mutta hieman ohi. Jipsin ainoa puolittainen tilanne johtomaalin jälkeen tuli, kun Ahokas jatkoi pallon Åbergin keskityksestä Autiolle, mutta ACK:n maalivahti Vladimir Nitsetsky sai juuri ja juuri näppinsä väliin ennen kuin peliväline tavoitti Aution pään. ACK rakensi vielä ensimmäisen jakson viimeisillä minuuteilla melkoisen myllytyksen Jipsin päätyyn, mutta maaleihin ei johtanut. Näin tauolle siirryttiin Jipsin johtolukemissa 1-0, mikä kuitenkin tarkoitti vielä sitä, että kotijoukkueen tulisi tehdä ainakin kaksi maalia lisää.

rn

rn

Jipsin johtomaalin iskenyt Saari taklauspuuhissa

rn

Toinen jakso alkoi huomattavasti rauhallisemmin kuin ensimmäinen. Hallinta oli koko ajan hieman enemmän vieraille ja JPS ei saanut normaalia syöttöpeliään rullaamaan totutulla tavalla. Toisen jakson alkuvaiheissa ei juurikaan maalipaikoilla mässäilty. ACK rakensi muutaman tilanteen kuitenkin ilman tulosta. Myös JPS sai aikaan joitain puolittaisia paikkoja, näistä ehkä parhaana Aarne Ylösen vetopaikka läheltä maalia pienestä kulmasta. Ylösen veto kuitenkin epäonnistui ja suuntautui ohi etukulmasta. 70 minuutin pelin jälkeen ensimmäisessä osaottelussa hattutempun iskenyt Michael Nzekwe uhkaili ensimmäisen kerran ottelussa tosissaan Jipsin maalia, mutta suhteellisen vapaasta paikasta lähtenyt pusku jäi voimattomaksi ja Holopainen hoiteli tilanteen. JPS panosti koko ajan enemmän hyökkäykseen, joka avasi vieraille hyviä vastahyökkäyspaikkoja. 83 minuuttia oli pelikellossa, kun juuri yhdestä tällaisesta vastahyökkäyksestä ottelupari sai ratkaisunsa. ACK:n hyökkäys vyöryi oikealta, josta lähetettiin matala pallo boksiin. Syötön varsinainen kohde veti pallosta puhtaan hudin, jonka ansiosta Select vieri takatolpalla päivystäneelle Nzekwelle, joka laukoi kuulan varmasti tolpan juureen. Tasoitusmaalin jälkeen Jipsi heitti yhä enemmän miehiä ylös, joka johti siihen, että vieraiden vaihdosta kentälle juossut Jukka Oikarinen pääsi läpiajoon, jonka hän päätteeksi hän laukoi pallon maaliin takatolpan kautta. JPS onnistui vielä tasoittamaan ottelun minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Ahokas heitti pitkän sivurajaheiton sijaan pallon alaspäin Åbergille, joka lähetti jälleen kerran yhden nappikeskityksen, jonka Eirola jo toisen kerran puski sisään. Tällä kertaa lippu ei heilunut ja näin ottelun loppulukemat 2-2 olivat syntyneet.

rn

rn

Kääpio vs Jättiläinen

rn

Toinen osaottelu noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin ensimmäinen. JPS oli molemmissa peleissä hyvin pelissä mukana ensimmäiset puoli tuntia, mutta tämän jälkeen ote jostain syystä katosi ja ACK otti pelin hallinnan itselleen. Kahden ottelun yhteistuloksen 5-2 johdosta JPS jatkaa edelleen Kolmosessa myös kaudella 2012 ACK:n lähtiessä kokeilemaan siipiään sarjaporrasta ylempänä.

rn

rn

Vääntö oli kovaa erikoistilanteissa

rn

JPS – AC Kajaani 2-2 (1-0)

rn

25 min 1-0 Saari (Jokinen)

rn

83 min 1-1 Nzekwe

rn

86 min 1-2 Oikarinen

rn

89 min 2-2 Eirola (Åberg)

rn

JPS: Teemu Holopainen – Marcus Åberg (v), Joonas Heino, Timo Eirola (v), Riku Lamberg – Eemeli Jokinen, Santeri Paajanen (85 min Kimmo Väre), Aapo Autio (77 min Simo Kinnunen), Aarne Ylönen (69 min Jarkko Jokiranta), Lasse Saari (85 min Ville Kujanpää) – Jaakko Ahokas

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia