JPS orastavassa voittoputkessa

JPS:n lähtökohdat kauden ensimmäiseen kotiotteluun olivat, jos mahdollista, vielä vaikeammat kuin kauden avaukseen. Viimeisenä päivänä joukkueen riveihin onnistuttiin värväämään Ville Hämäläinen ja näin vaihtopenkille saatiin yksi täysikuntoinen pelimies. Avaukseenkin jouduttiin laittamaan kaksi toipilasta, mutta sairastelusta kärsineet Timo Eirola ja Riku Lamberg hoitivat tonttinsa kunnialla koko 90 minuutin ajan. Zulimanit oli ennakkoon arvioitu aivan sarjan terävimpään kärkeen, joten odotettavissa oli vaikea ottelu.

Kuopiolaisvieraat pelasivatkin ottelun ensimmäiset minuutit vahvasti ja kolmen minuutin kohdalla Zulujen pelaaja pääsi kääntymään ja lähetti 20 metristä komean kudin vasurilla, mutta maalivahdin paras ystävä, ylärima, esti maalin synnyn. Heti perään Zulut sai toisen paikan kulmapotkusta, kun täysin vapaaksi unohdettu pelaaja pääsi laukomaan noin 15 metristä, mutta veto painui reilusti maalin ohi. Hieman haparoivan alun jälkeen Jipsi löysi nopeasti ryhtiä peliinsä ja rakensi ensimmäisen tilanteensa 10 minuutin pelin jälkeen. Avaukseen noussut Simo Kinnunen syötti matalan pallon poikittain, jonka Eemeli Jokinen päästi haarojen välistä Santeri Paajaselle, jonka 16 metristä lähtenyt laukaus suuntautui riman alle, mutta vastustajan maalivahti sai venytettyä pallon kulmaksi. JPS jatkoi hyvällä sykkeellä ja pelikellossa oli vartti, kun kotijoukkue siirtyi johtoon. Kinnunen taisteli pallon hyvin laidalla ja peliväline ajautui Jaakko Ahokkaalle, jonka tarkka keskitys löysi etutolpalta Aapo Aution pään ja Autio ei erehtynyt vaan puski pallon varmasti etukulmaan. Muutama minuutti tästä ja Zulut sai paikan tasoitukseen, kun joukkueelle tuomittiin vapaapotku aivan boksin rajalta. Vapari pelattiin pienellä sivusiirrolla, jonka jälkeen lähti laukaus kohti JPS-maalia, mutta Anssi Korkiakoski torjui kudin. Seuranneesta kulmapotkusta Zulujen pelaaja pääsi pienen hässäkän jälkeen laukomaan, mutta veto suuntautui yli maalin. Puolen tunnin kohdalla Autio prässäsi pallon itselleen ja pääsi kahdestaan maalivahdin kanssa, mutta tällä kertaa veskari osoittautui etevämmäksi. Pian tämän jälkeen Jokinen pääsi keskityksestä esittelemään saksipotkutaitojaan, mutta jälleen Zulujen portinvartija oli pallon edessä. 35 minuutin pelin jälkeen JPS siirtyi kahden maalin johtoon. Asialla oli jälleen Autio, joka oli taas päineen ensimmäisenä välissä ja ohjasi Marcus Åbergin kulmapotkun oppikirjamaisesti takakulmaan. Viisi minuuttia tästä ja Zulimanien ilta muuttui vielä synkemmäksi. Tällä kertaa Jipsi sai kulmapotkun oikealta. Riku Lamberg toimitti pallon etutolpalle, jossa ensimmäisenä oli kukapa muukaan kuin Autio. Tällä kertaa hän kuitenkin jatkoi pallon keskelle, jossa Jaakko Ahokas ehti ensimmäisenä kiinni pelivälineeseen ja survoi sen verkon perukoille. Jipsillä oli vielä yksi tilanne ennen taukoa. Kotijoukkue sai vaparin boksin kulmasta ja pallon taakse asettui Åberg. Varmasti ainakin kaikki kotijoukkueen pelaajat odottivat keskitystä, mutta Åberg yrittikin suoraa ratkaisua ja laukaus oli komea, mutta veskari onnistui venymään torjuntaan aivan riman alta. Pian tämän jälkeen taukovihellys soi ja kuvitteellisella tulostaululla komeilivat komeat 3-0 lukemat kotijoukkueelle.

Toinen jakso alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi eli Jipsin viedessä peliä. Autio pääsi yrittämään hattutemppua, kun Jokinen pelasi hänelle matalan pallon laidalta, mutta tällä kertaa Aution laukaus painui ohi takakulmasta. Seuraavana yrittämässä oli Ahokas, jonka boksin sisältä lähteneen vedon pakki onnistui blokkaamaan ja jatkotilanteessa Jokinen pääsi vielä laukomaan, mutta pallo viuhui yli. Tämän jälkeen otteluun tuli suvantovaihe ja vierailijat alkoi saada hieman otetta pelistä. Zulimanit onnistui tekemään kavennuksen 70 minuutin kohdalla, kun joukkue pääsi vastahyökkäykseen Jipsin keskikentän pallonmenetyksen jälkeen. Pienen flipperipalloilun jälkeen Jouni Matjuss pääsi murtautumaan boksiin ja sijoitti pallon varmasti ohi Korkiakosken. Tämän jälkeen loppupelin sävelet olivat melko selvät. Zulimanit nosti pelaajia ylös ja alkoi heittää pitkää palloa boksiin ja JPS keskittyi puolustustaisteluun sekä mahdollisiin vastaiskuihin. Zulimanit onnistui rakentamaan painetta ja sai luotua muutaman puolikkaan tilanteen, mutta Korkiakoski ei enää toista kertaa antautunut. Myös JPS olisi voinut vastahyökkäyksistä iskeä, mutta viimeiset syötöt jäivät uupumaan. Lähimmäksi pääsi Åberg, joka tykitti kuulan 20 metristä tolpan kautta ohi. Maaleja ei kuitenkaan enää syntynyt ja näin peli päättyi Jipsin riemukkaaseen 3-1 voittoon. Pelin yksi kohokohta nähtiin 87 minuutin kohdalla, kun viimeksi kaudella 2007 pelannut ja tämän jälkeen yli kolme vuotta akillesjännevammoista kärsinyt Jarkko Jokiranta kirmasi kentälle kuin nuori varsa kesälaitumelle ja sai asiantuntevalta yleisöltä raikuvat aplodit.

Lähtökohtiin nähden JPS suoriutui pelistä loistavasti. Pallonhallinta oli melko selkeästi kotijoukkueella varsinkin ensimmäisen tunnin ajan. Tämän jälkeen pelaajien jalka alkoi hieman painaa, koska vaihtoja ei voinut juurikaan tehdä, kun vastustajalta taas tuli jatkuvasti tuoretta ukkoa kehiin. Kaikki taistelivat kuitenkin urhoollisesti pelin loppuun asti ja näin tuloksena oli ansaittu voitto, joka oli Jipsille ensimmäinen kolmen yhteisen kauden aikana Zulimaneista. Jipsin riveistä ei heikkoa lenkkiä löytynyt ja jos jotain yksittäisiä pelaajia pitää mainita, niin toki Autio kahdella maalillaan. Pirteitä otteita esittivät myös avaukseen nousseet Kinnunen ja topparin tontilla varmasti luutinut Joonas Heino.

Nyt Jipsillä on puolentoista viikon tauko peleistä. Seuraavaksi vastassa on vieraspelissä sunnuntaina 15.5 SiPS. Isona toiveena on, että tuossa pelissä Jipsin rosteri olisi huomattavasti laajempi kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

JPS - Zulimanit 3-1 (3-0)

15 min (1-0) Autio (Ahokas)

35 min (2-0) Autio (Åberg)

39 min (3-0) Ahokas (Autio)

70 min (3-1) Matjuss

JPS:n kokoonpano: Anssi Korkiakoski - Marcus Åberg, Timo Eirola, Joonas Heino, Riku Lamberg - Simo Kinnunen (83 min Ville Hämäläinen), Simo Ihalainen, Santeri Paajanen (90 min Ville Kujanpää), Eemeli Jokinen (v) (87 min Jarkko Jokiranta), Jaakko Ahokas - Aapo Autio

Käyttämätön vaihtomies: Anton Stutzle

-VK-


Näytä lisää uutisia