JPS:n P21 -joukkue voitti tällä viikolla Porvoon Akilleksen kahdesti Nuorten Bandyliigassa. JPS:n edustusjoukkue kärsi yllättäen 2-5 tappion Helsingin Botnialle runkosarjan viimeisessä ottelussaan lauantaina. Runkosarjan voitto oli varmistunut jo aiemmin.
JPS matkusti poissaolojen vuoksi Helsinkiin lauantaina Botnian vieraaksi tavallista ohuemmalla rosterilla. Edellinen runkosarjan ottelu pelattiin Jyväskylässä, sekin Botniaa vastaan. Molemmissa otteluissa Botnia onnistui puuduttamaan peliä, ja tyytyi odottamaan mahdollisia vastaiskun paikkoja. JPS:n otteluun valmistautumista haastoivat paitsi poissaolot, myös ottelun merkityksettömyys - Bandyliigan runkosarjan voitto oli jo taskussa. Tasainen tahkoaminen ratkesi ottelun lopussa, kun Botnia varmisti voiton lukemin 2-5. Tivolin työskentelyyn voidaan odottaa roimasti reippautta keskiviikkona 29.1., kun ylemmän jatkosarjan kotiavauksessa vastaan asettuu luokkaa kovempi Porin Narukerä.
Myös Nuorten Bandyliigassa edetään kohti ratkaisupelejä. Taistellakseen runkosarjan kärkisijoista JPS tarvitsi voitot Akillesta vastaan molemmista otteluista, ja pojat tekivät tarvittavan pisteiden saamiseksi. Keskiviikkona Jyväskylässä pelattiin osittain olosuhteista johtuen tasainen ottelu, jossa kumpikaan joukkue ei yltänyt parhaimpaansa. JPS otti kuitenkin varman voiton lukemin 4-2. Porvoossa sunnuntaina näytti olevan tulossa työntäyteinen iltapäivä, Akilles siirtyi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 0-2 johtoon. JPS kuitenkin tasoitti taukolukemiksi 3-3, ja toisella puoliajalla JPS otti omansa lukemin 3-7.
Keskiviikkona tarvitaan Viitaniemeen koko jääpalloperhe paikalle klo 19 alkaen, kun edustusjoukkueen urakka ylemmässä jatkosarjassa käynnistyy - tervetuloa!