Miesten kolmosen jalkapallokausi päättyi

Kauden viimeinen peli Iisalmessa PK-37:n vieraana päättyi tappioon.

Punakoneen yli kaksi kuukautta kestänyt tappioton putki ei enää kestänyt vaan iisalmelaiset veivät pisteet 6-1 voitolla. Lukemat eivät kerro koko totuutta pelistä, sillä kentällä nähtiin lähes koko pelin tasavahvaa vääntöä, mutta Jipsin pojat eivät saaneet tehtyä maaleja paikoista ja taas vastaavasti PK:n muutamat maalit menivät melko helposti JPS:n pömpeliin. Yksi PK:n maaleista tuli pilkusta ja yksi hienosta vapaapotkusta. Iisalmelaisilla oli etenkin ensimmäisellä puoliajalla onnea, mutta tulos ei kuitenkaan jätä selittelyille varaa, vaan PK oli tuloksellaan parempi. Kenties punanutuilla oli jo pelin aikana mielessä bussin kätköissä odottavat laatikot, jotka sisälsivät Iisalmesta kotoisin olevaa nestettä. Olihan paluumatkan jälkeen Jyväskylässä edessä kauden päätöspakkanaalit. 

Koska pelin tulos oli mitä oli, niin jätän syvemmän analyysin tekemättä, mutta muutaman sanan voisin kertoa paluumatkasta ja illasta. 

Kun bussin nokka lähti liikkeelle kohti Jyväskylää, niin taakse jäänyt peli pyyhittiin nopeasti mielestä. Bussissa alkoi nopeasti kuulua iloinen puheen sorina, joka matkan edetessä muuttui äänekkäämmäksi ja välillä myös laulu raikasi. Vaikka punakone yski pelissä, niin se ei yskinyt enää kotimatkalla. Tämä joukkue on aivan loistava ja pojat ovat selvästi sisäistäneet sen, että jos tehdään jotain, niin tehdään se sitten kunnolla - on kyse sitten jalkapallosta tai juhlimisesta. 

Jyväskylän päässä odotti sauna ja pizzat legendaarisissa Rentukan tiloissa. Illan henki, joka oli lähtenyt rakentumaan, jo bussissa jatkui vain entisestään hyväntuulisena ja pelaajien hienona heittäytymisenä. Ennen saunaa tunnelma oli jo niin katossa, että joukkueenjohtajaltakin lähti paita päältä, kun ämyristä alkoi soimaan Haloo Helsingin Reiviluola. Laulun sanojen mukaisesti: "Valot syttyy ja sammuu samaan aikaan Aika monta miestä ilman paitaa..."  Saunan jälkeen joukkueen kapteeni Lenni Purokuru otti ohjat ja aloitti JPS:n perinteenä olevan puheiden pitämisen. Lenni hoiti kapteenin hommat koko kauden tyylillä ja iso osa joukkueen mahtavasta hengestä on hänen ansiotaan. Kapteenin puheen jälkeen jokainen pelaaja piti vuorollaan oman puheen kapteeni Morgan huulillaan. Oli aivan mahtavaa kuulla kaikkien pelaajien ja taustahenkilöiden tuntemuksia kaudesta. Harvemmin olen itse kokenut näin hyväntuulista ja osittain koskettavaakin hetkeä. Paikalla oli lisäksi ensi kaudelle tulevia uusia pelaajia, joten he pääsivät hienosti pakkaan mukaan.  

Suuri kiitos joukkueen hengestä kuuluu myös joukkueen tulisieluiselle ja loistavalle valmentajalle eli Jahad Yarille. Hän teki koko kauden mahtavaa työtä ja isolla sydämellä. Tänäänkin oli lähellä ettei tuomari palkinnut häntä keltaisella lapulla, tunnetta oli siis jälleen "mukavasti" mukana. Tulevalla kaudella hänen isoihin saappaisiinsa astuu pikkuveli Pishkoh Yari. Illan aikana Jahad palkitsi kolme pelaajaa: Kalle Ojala sai parhaan pelaajan palkinnon, Samuel Arponen sai "Toropainen" palkinnon joukkueen eteen tehdystä loistavasta työstä ja Jimi Mahonen kauden Fair Play -pytyn. Kaikki palkitut ansaitsivat ehdottomasti palkintonsa ja kaikki muutkin voivat olla ylpeitä omasta tekemisestään. Erityiskiitos myös Innille, joka on tehnyt joukkueen taustalla pyyteetöntä ja ansiokasta työtä. Innin rautaisella kokemuksella ja laajalla verkostolla helpottui moni joukkueen pyörittämiseen tarvittava asia. 

Saunan jälkeen ilta jatkui kaupungilla ensiksi Revolutionissa ja sen jälkeen Escapessa. Joukkueen loistavaa henkeä kuvastaa se, että jatkoille lähti yli 20 sankaria ja useille tuli tutuksi juoma: "Pelaaja juhlii":)

Peliä lukuun ottamatta, koko päivä oli aivan loistava. On ylpeätä kuulua tähän loistavaan ja hyvähenkiseen porukkaan. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan joukkuetta ensi kaudelle. Kiitos Jipsin jätkät, olette ainutlaatusia ja teitte kaudesta ikimuistoisen. Muistakaa eiliseltä ainakin se, että nyt tiedätte mikä paikka jonossa on paras:) Tietäjät tietää....Yksi kaikkien kaikki yhden puolesta!

 


Näytä lisää uutisia