SC KuFu -98 – JPS 6-0 (3-0)

Ja niin kesätauko sujahti ohi ja auringossa poltettuja pohkeita käärittiin jälleen torstaina pelisukkien peittoon. Syyskierroksen käynnistymisen kunniaksi kiikarit suunnattiin heti Kuopiota kohti, jonne JPS karautti tuttuun tyyliin kompaktilla pelaajaringillään lastatun karavaaninsa kanssa.

 

Bussia parkkiin

JPS lähti haastamaan sarjakakkosta varsin puolustusvoittoisella taktiikalla. Viiden miehen alakerran ja sen yläpuolella pelanneen keskikentän timantin tavoitteena oli ottaa keskusta haltuun, ohjata peli laitoihin ja parkkeerata Tollo Tralvellsin bussi Jori ”Moottoriturpa” Lagerblomin maalin eteen. Passiiivisen ottelutaktiikan myötä pallonhallinta oli heti ottelun alusta asti KuFulla lähes täysin, mikä sopi heille vallan mainiosti. Vahvasti pallonhallintaan profiloitunut kotijoukkue alkoi kairaamaan vähän kerrassaan reikiä Jipsiläisten bussiin, jonka kestävyyttä söi myös punapaidoille vieraamman taktiikan toteuttaminen. Pelitavan kollektiivisessa toteuttamisessa pahinta yskimistä aiheutti puolustuslinjan ja keskikentän yhteistyö; mihin ohjata vastustajan pallollinen pelaaja, mitkä välit peitetään ja milloin iskeä sekä linjojen välisen etäisyyden pitäminen riittävän tiiviinä. Näiden kipupisteiden johdosta tilanteita rakentui Jorin maalille tiuhaa tahtia pitkin iltaa.

Kuopiolaiset hyödynsivät varsin armottomasti punakoneen linjojen väliin syntyneitä ”taskuja,” kun etäisyydet  kasvoivat raksan perusrullamittaa pidemmiksi määreiksi. Lopulta 26. peliminuutilla Jipsin puolustus niputetaan oppikirjamaisilla seinäsyötöillä. Pitkän pallonhallinna jälkeen syöttö keskisektorin oikealta puolelta kärjelle ”taskuun,” ykkösellä nosto linjan taakse ja tarkka viimeisely vastaantulleen Jorin ohi.

Vain 9 minuuttia tästä ja taululla jo 2-0, kun keskityksen jälkeinen kakkospallo lämättiin varmasti verkkoon.

Tämän jälkeen punapaidat vaihtoivat ryhmitystään takaisin tuttuun 4-4-2:een ja pelipaikkaruletti pyöri vinhasti. Muutos oli onnistunut, sillä tämän jälkeen JPS pääsi paremmin peliin mukaan ja pelinavaustakin uskallettiin yrittää paremmin alhaalta asti maata pitkin. Vierailijoiden paras paikka tarjoutui Juho ”Velmu” Vehmakselle, jonka tulinen kuti pysähtyi kuitenkin varmasti Joonas Pöntiseen. Kesäisen kylmää suihkua Jipsiläisten retkikeittimiin kaadettiin juuri ennen taukoa, kun hyökkäyspään vaparista käynnistyneen vastahyökkäyksen päätteeksi  taululle naulattiin 3-0 lukemat.

Lunta tupaan

Puoliajalla valettu hyvä taisteluilme sai heti märkää rättiä poskelleen, kun 49. minuutilla kotijoukkue niittasi JPS:n heikon joukkuepuolustuksen päätteeksi jo 4-0. Viimeistään tässä kohtaa lopullinen kirivaihde pomppasi pois pykälästä ja peliin alkoi tulla pelailun makua enempi vähempi. Kuopiolaiset pääsivätkin rullaamaan kentälle hyvissä ajoin vaihtopenkiltä tuoreita jalkoja, mutta aivan ensimmäisen puoliajan tasoista pallokarusellia ei kasattu punapaitojen päätyyn. Kufulaiset alkoivat ottaa paljon enemmän kosketuksia ja heidän pelinsä hidastui –joko vaihtojen myötä tai pelin muuttuneen luonteen takia- eikä maalipaikkoja syntynyt samaan tahtiin Jorin maalille. Tästä huolimatta ottelusta tuli todellinen lumierä, sillä loppulukemiksi tuli tyly 6-0.

JPS:n suurimmat pelilliset ongelmat liittyivät kahden-kolmen pelaajan väliseen yhteistyöhön puolustettaessa sekä tilanteisiin reagoiminen ja tunnistaminen proaktiivisesti. Lisäksi pallollinen pelaaja jätettiin liian usein oman onnensa nojaan. Vaikka matkassa olikin nippu pallojonglöörejä, niin tukea olisi kaivattu kaverilta reilummin yhtä sarjan vahvinta joukkuetta vastaan. Onkin annettava voitosta krediittiä vastustajalle, joukkueen taitotaso on kohdallaan ja vahva peli-identiteetti toimii heillä hyvänä selkärankana. Paremmalle hävittiin.

 

Ottelun pöytäkirja löytyy täältä.

 

 


Näytä lisää uutisia