JPS - BET 1-0 (1-0): Voitto rakkaasta paikallisvastustajasta

JPS kohtasi keskiviikkoillan ratoksi Viitaniemessä jälleen yhdessä Jyväskylän alueen paikallistaistossa Blue Eyes Teamin eli BETin. JPS:n punanutut olivat kokeneet viime pelissä sarjakärki FCV:tä vastaan ruman 6-0 tappion, mutta nyt jalkeilla oli sisuuntunut ja sairastumisista/loukkaantumisista toipunut täysi 18 miehen kokoonpano. Kovaksi jengiksi tiedettiin myös BET, sillä joukkue on sarjataulukossa 2. sijalla ja oli löylyttänyt kevään kohtaamisessa Jipsiä lukemin 4-1.

Pelin alku oli JPS:n hallintaa ja valmentaja Tom ”Lionel” Korolaisen valitsema 3-4-1-2 taktiikka näytti toimivan oivallisesti. Syöttöpeli sateen kastelemalla tekonurmella sujui hyvin ja ottelun 22. minuutilla nähtiin tyylikäs osuma. Palloa pyöriteltiin keskialueella vasemmalla laidalla, kunnes Santeri ”Captain” Paajanen antoi pystysyötön Antti ”Tollo” Tolvaselle. Tollo harhautteli itsensä läpi puolustajien välistä, mutta ajautui liian pieneen kulmaan. Syöttö maalin eteen tavoitti kuitenkin Tuomas ”Alkuverryttelyt hengästyttää” Isterin, joka sai niitata pallon tyhjään maaliin. JPS 1-0 johtoon! Puoliajan edetessä myös BET pääsi paremmin otteluun mukaan ja sai pari maalipaikkaa lähinnä JPS-pelurien vaarallisista pallonmenetyksistä. Tauolle kuitenkin ansaitusti punapaitojen johdossa.

Toisella puoliajalla BET nosti miehitystään ylemmäksi ja sai pidettyä palloa enemmän JPS:n puolustusalueella. Jipsin ryhmitys pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja tuoreita jalkoja saatiin lukuisten vaihtomiesten kautta. Kenties parhaat paikkansa BET sai keskityksillä ja erikoistilanteista, mutta ne puolustettiin hyvin maalivahti Teemu ”Temppeli” Holopaisen johdolla. Toisen puoliajan edetessä JPS sai vaarallisia vastahyökkäyksiä, joista mieleen jäi esimerkiksi Lasse ”Kölnin jätkä” Saaren ylärimaa helisyttänyt pommi. Lopulta toinen puoliaika kuitenkin päättyi maalittomana, ja koko ottelu JPS:n 1-0 voittoon. Näin ollen kalavelat keväisestä tappiosta saatiin riemastuttavasti maksettua.

Avauskokoonpano: Teemu Holopainen; Jaakko Ahokas (74 min), Joonas Heino, Mika Halonen; Olli Vainio (56 min), Simo Ihalainen, Santeri Paajanen (c), Tom Korolainen; Antti Tolvanen (85 min); Tuomas Isteri (56 min), Lasse Saari

Vaihdossa: Jori Lagerblom, Newzad Moradi, Antti Kähärä (85 min), Tommi Taavila (74 min), Tedesco Gustavo (56 min), Juho Mäkiniemi (56 min), Simo Kinnunen


Näytä lisää uutisia