MIEHET KOLMONEN

Tappio kauden viimeisessä kotiottelussa

Pave ansaittuun vierasvoittoon jumbokamppailussa. Lopputulos 0-2.

JPS aloitti kauden viimeisen kotiottelun hapuillen ja heikko ottelun aloitus näkyikin tulostaululla jo kolmen minuutin kohdalla, kun PAVE meni 0-1 johtoon hienolla vapaapotkumaalilla. Kotijoukkue JPS pääsi otteluun hiljalleen mukaan saaden pallonhallinnan itselleen. JPS pystyi luomaan ensimmäisellä jaksolla kapteeninsa Redamte Nimesetin johdolla PAVE:n maalille joitakin vaarallisia tilanteita, mutta vieraat saivat pidettyä maalinsa koskemattomana.

Toisella jaksolla pelin kuva säilyi samanlaisena. JPS hallitsi palloa hienokseltaan, mutta vieraat pääsivät heiluttamaan verkkoja. Vieraat menivät 0-2 johtoon 57 minuutin kohdalla vapaapotkun jälkitilanteesta. JPS pystyi luomaan useita vaarallisia tilanteita vieraiden maalinsuulle, mutta koko kauden jatkunut vaikeus saada pallo verkon perukoille jatkui pelin loppuun saakka. Vierasjoukkueen voitto tarkoitti sitä, että he nousivat jumbo paikalta JPS:n ohi maalierolla. Viimeisellä kierroksella nähdäänkin merkitykselliset ottelut, kun molemmat joukkueet yrittävät välttää putoajan paikan. Viimeisissä otteluissa PAVE kohtaa kotonaan Iisalmessa AC Barca:n ja JPS Varkaudessa Warkaus JK:n.

Kokoonpano: Hasanzada Hakim (53 Vänttilä), Kettu Juuso, Salpakari Verneri, Nimeseti Redamte, Keiskoski Eeli, Ojala Kalle, Koldas Mikahil, Pasanen Jesse, Huusko Julius, Heikkilä Arttu (64 Mandela), Pääkkönen Ilari (mv).

Vaihdossa: Mandela Nelson (64), Vänttilä Teemu (53), Sykiäinen Jaakob, Vornanen Daniel, Laiho Jaakko.

Otteluraportin tarjosi Lumme Energia


Näytä lisää uutisia

MIEHET KOLMONEN

Vastuuvalmentaja
Yari Jahad
0451626330
jahadyari[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Ilmo Viitanen
040-0783800
jpsinni[at]gmail.com
Helena Kolu
0504015730
helena.kolu[at]gmail.com
Ari Kettu
045-3408899
ari.kettu[at]gmail.com
Apuvalmentaja
Pishko Yari
Martti Melin
Fysiikkavalmentaja
Henri Hekanaho