MIEHET KOLMONEN

Kauden avausottelu

JPS ja Rangers II kohtasivat Vehkahallissa lauantaina.

Ottelu oli Jipsin ensimmäinen harjoitusottelu tälle kaudelle ja vastaan tuli Rangers II joka on ehdottomasti nelosen kärkikastia myös tulevalla kaudella.

Molemmilta joukkueilta puuttui useita pelaajia sekä yksi JPS:n pelaaja pelasi ottelun vastustajan puolella, eli lopputuloksella ei ollut merkitystä kummallekkaan joukkueelle. Pelin tarkoitus oli katsastaa uusia pelaajia joita Jipsillä oli kentällä 7. 

Ottelu oli varsin tasainen eikä kumpikaan päässyt oikein hyville maalipaikoille koko ottelun aikana. Paikkoja oli enemmän Rangersilla mutta JPS:n uudet maalivahdit piti oman pään puhtaana, eikä Rangers saanut tehtyä yhtään maalia. Viimeisellä 10 minuutilla JPS hyökkäsi vasemmasta laidasta josta Hakim Hasanzada keskitti pallon boksin rajalle. Teemu Vänttilä syötti pallon oikealla puolella olleelle Nimesetille joka laittoi pallon alakulmaan ohi maalivahdin. Tämä jäi ottelun ainokaiseksi maaliksi.

Seuraava ottelu onkin jo tulevana lauantaina kello 19.30, jolloin vastassa on JJK ja paikkana tietenkin Vehkahalli.

Kokoonpano: Teemu Myllymäki (mv), Ilari Pääkkönen (mv), Arttu Heikkilä, Elias Palpatzis, Jaakko Laiho, Nimeseti Redamte, Daniel Vornanen, Teemu Vänttilä, Julius Huusko, Lenni Purokuru, Ämiir Naboulsi, Yohna Arial, Hakim Hasanzada, Anton Virkalahti, Nelson Mandela, Juuso Kettu (pelasi Rangers II).


Näytä lisää uutisia

MIEHET KOLMONEN

Vastuuvalmentaja
Yari Jahad
0451626330
jahadyari[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Ilmo Viitanen
040-0783800
jpsinni[at]gmail.com
Helena Kolu
0504015730
helena.kolu[at]gmail.com
Ari Kettu
045-3408899
ari.kettu[at]gmail.com
Apuvalmentaja
Pishko Yari
Martti Melin
Fysiikkavalmentaja
Henri Hekanaho