MIEHET KOLMONEN

Pisteet tasattiin perjantaina Viitaniemessä

Perjantaina 26.7. pelattu ottelu JPS - ToU päättyi lukemiin 1-1

Ottelu pelattiin kesäisissä olosuhteissa, lämpöä riitti ja ehkä oli liikaakin.

Nettitoimitus oli tällä kertaa ottelutapahtuman aikana työllistettynä niin että täysipainoinen ottelun seuraaminen ei ollut mahdollista.

Ensimmäisellä  puoliajalla molemmilla joukkueilla oli paikkoja aloittaa maalien teko mutta valitettavasti maaleja ei nähty. Jakson lopussa JPS- maalivahti sai torjuntatilanteessa iskun päähän ja paikalle soitettiin ambulanssi joka vei Kiril Konovalovin sairaalan tutkittavaksi.

Toinen jakso alkoi ja kotijoukkueen maalille astui Riku Ripatti. JPS tuli toiselle jaksolle entistä kovemmalla asenteella ja ajassa 54 minuuttia nähtiin kotijoukkueen 1-0 osuma. Aram Hasanzada kuljetti pitkin boksin rajaa puolustuksen yrittäessä peittää laukausta mutta lopulta Aram sai syötettyä linjan läpi pallon boksiin. Nimeseti Redamte karkasi puolustukselta, otti pallon haltuun ja laittoi sen maaliin.

Mutta ajassa 63 minuuttia ToU hyökkäsi oikeanlaidan kautta JPS-maalille jossa heidän hyökkääjä kaatui/kaadettiin ja tuomari näki tässä rikkeen. Pallo vietiin pilkulle. Toivalan pelaaja Ville Salmela ampui laukauksen oikeaan yläkulmaan maalivahdin aavistaessa vasempaan. Tilanne oli nyt 1-1. Tämän jälkeen JPS aloitti armottoman yrityksen jotta kolme pistettä jäisi Jyväskylään. Paljon saatiin hyviä paikkoja ja toinen jakso olikin täysin JPS:n hallintaa. ToU ei varsinaisia maalintekopaikkoja saanut toisella jaksolla yhtään tuon rangaistuspotkumaalin lisäksi. 

Seuraava kotiottelu Viitaniemessä 10.8. lauantaina klo 17.00, JPS - KuKi. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan.

Ottelu loppui lukemiin 1-1 ja kai yhteen sarjapisteeseenkin  pitäisi olla tyytyväinen mutta kolme pistettäkin olisi ollut otettavissa.

Kokoonpano:Kiril Konovalov (mv)(46  Ripatti), Hakim Hasanzada, Olli Huttunen, Lenni Purokuru, Teemu Vänttilä, Anton Virkalahti (83 Lehtonen), Settyslas Loutelamio, Yohna Arial, Aram Hasanzada, Redamte Nimeseti (57  Meriläinen), Lokoko Nadabarewe (83 Arttu Heikkilä).

Vaihdossa: Joel Kolu, Arttu Heikkilä (83), Roni Lehtonen (83), Ville Mikkola, Tatu Meriläinen (57), Riku Ripatti (mv)(46).


Näytä lisää uutisia

MIEHET KOLMONEN

Vastuuvalmentaja
Yari Jahad
0451626330
jahadyari[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Ilmo Viitanen
040-0783800
jps.jalkapallo[at]gmail.com
Ari Kettu
045-3408899
ari.kettu[at]gmail.com
Apuvalmentaja
Eero Savolainen
jps.jalkapallo[at]gmail.com
Matti Korhonen
Sergei Konovalov
Fysiikkavalmentaja
Henri Hekanaho