EDUSTUSJALKAPALLO

JPS aloittaa Kolmosen perinteikkäällä väännöllä Huimaa vastaan

Itä- ja Keski-Suomen Kolmonen alkaa tänään! Tervetuloa seuraamaan Viitaniemeen klo 19 alkavaa Keski-Suomen perinteikästä hegemoniakamppailua JPS:n ja Äänekosken Huiman välillä. (Kuva: viime kesän avausottelun miehistö.)

Uskokaa tai älkää, kevät on saapunut Suomeen myös vuonna 2017. Selvin merkki siitä on Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen alkaminen. Sarjan arvokkuudelle sopivasti kausi starttaa tänä iltana Viitaniemessä klo 19 alkaen pelattavalla, yhdellä Keski-Suomen komeimmista hegemoniakamppailuista, Jyväskylän Seudun Palloseuran ja Äänekosken Huiman välillä. Keski-Suomen vanhin urheiluseura Äänekosken Huima tekee paluun Kolmoseen pelattuaan parin kauden ajan Keski-Suomen 4. divisioonassa.

Viime vuosilta tuttuun tapaan JPS on jättänyt hötkyilyt lumihankien keskellä muille. Monet joukkueesta keskittyivät talven aikana futsaliin, mutta treenit ovat pyörineet kerran viikossa vuoden alusta lähtien. Hiljaiselosta huolimatta joukkue on valmistautunut kauteen jopa noin 1,5 treenipelin verran. Mikkelissä JPS kävi pelaamassa Kaakkois-Suomen Kolmoseen noussutta Ristiinan Palloa vastaan, ja lisäksi joukkue pelaili tunnin mittaisen ottelun opiskelijoiden SM-kisoihin valmistautuvaa yliopiston joukkuetta vastaan.

Viime kesänä JPS aloitti kauden loistavasti ollen puolivälissä sarjaa sarjakakkosena. Loppukausi meni selvästi heikommin useiden avainpelaajien muuttaessa pois Jyväskylästä. Suurimpana farssina elokuu jouduttiin pelaamaan ilman varsinaista maalivahtia, jolloin sarjasijoitus valahti kuudenneksi. Nyt joukkue on laajentanut rinkiään ja lähtökohdat kauteen 2017 ovat maukkaat. 

Uusiin pelaajiin pääset tutustumaan piakkoin lisää esim. nettisivuille ilmestyvien tuoreiden pelaajakuvien myötä. Kerrottakoon pelaajatilanteesta kuitenkin lyhyesti ihan vain joitakin mainitaksemme. Maalivahtirintama on lyöty lukkoon kovan kolmikon muodossa. Kotkasta liikuntatieteelliseen opiskelemaan saapunut, KTP:n paidassa aikoinaan Veikkausliigadebyytissään rankkarin torjunut Sauli Kilpeläinen aloittanee Huimaa vastaan. JPS-paidassa aiemminkin nähty Jori Lagerblom palaa joukkueeseen pelattuaan viime kaudella Kakkosta FC Kontun väreissä. JJK:sta maalinsuulle siirtyy nuori lupaus Pyry Friman.

Puolustuslinja pysyy kasassa viime kaudesta mukavasti. Pitkäaikaisimmat JPS-pelaajat Riku Lamberg ja Joonas Heino toimivat tälläkin kaudella tärkeässä roolissa niin kentällä kuin taustoissa. Takalinjoilla jatkavat myös korkeammilta sarjatasoilta kokemusta omaavat, viime kaudella usein kapteeninnauhaa kantanut Ville Oksanen, sekä Petri Kataja. Keskikentälle ja laitaosastolle vauhtia tuovat muun muassa HJK-kasvatti Sakari Holopainen ja SJK-kasvatti Aleksi Leppänen. Pelintekijänä tärkeässä roolissa tulevat olemaan jo viime kaudella joukkueeseen siirtyneet Joona Nieminen sekä Basam Elfadl, jonka siirto Kakkosessa pelaavaan FC Villikettuihin kariutui lopulta aikatauluongelmiin. Hyökkäyspäähän arvaamattomuutta tuo australialainen 'soccer sensation' Joel Restuccia.

Lisäksi JJK:n junioripuolelta miesten sarjaan hyppäyksen tekevät useat 1999-ikäluokan taiturit. Treeneissä ja treenipeleissä hienoja otteita ovat jo esittäneet muun muassa laitapuolustaja Jussi Juoperi ja paremmin hyökkäyspäässä viihtyvät Arttu Heikkilä ja Santeri Kähärä

Päävalmentajana tämän kesän Jipsissä toimii viime kaudella valmennusvastuun Riku Lambergin kanssa jakanut, kolme edellistä kautta joukkueessa pelannut Mika Halonen. Tällä kaudella Halonen keskittyy vain valmentamiseen. Valmennustiimiin kuuluvat lisäksi, pääasiassa kuitenkin kentällä esiintyvät, toppari Ville Oksanen sekä keskikenttäpelaajat Sakari Holopainen ja Basam Elfadl.

Lisätietoja Jipsistä tulossa nettisivuille ja Facebook-tilille: https://www.facebook.com/JPS-404291622177/?fref=ts

Mutta parasta paikan päällä! Tervetuloa siis kaikki seuraamaan kauden avausottelua JPS-Huima tänään, keskiviikkona, Viitaniemeen klo 19:00. Ilmainen sisäänpääsy!

Joukkueet Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa 2017:
JPS, Jyväskylä
FCV, Vaajakoski
FC Blackbird, Jyväskylä
Äänekosken Huima
JoPS, Joensuu
JIPPO, Joensuu
SC Riverball, Joensuu
KuKi, Kuopio
Savon Pallo, Pieksämäki
Warkaus JK


Näytä lisää uutisia

EDUSTUSJALKAPALLO

Vastuuvalmentaja
Mika Halonen
0408232728
mika.j.halonen[at]student.jyu.fi
Valmentaja
Sakari Holopainen
0504903764
Basam Elfadl
0407089959
Joukkueenjohtaja
Joonas Heino
0407454658
Riku Martikainen
0505324110
riku.2.martikainen[at]gmail.com
Rahastonhoitaja
Riku Lamberg
0505578875
rikulamberg.rl[at]gmail.com
Fysiikkavalmentaja
Elias Huhtinen
0503239151