MIEHET KOLMONEN

JPS:n kevätkierroksen viimeisinä vastustajina FC Blackbird ja PK-37

JPS kohtasi Jyväskylän derbyssä FC Blackbirdin sekä vieraili Iisalmessa PK-37:n vieraana. Valitettavasti saldona vain yksi tasapelipiste.

Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen kausi on nyt puolivälissä. Ensimmäisen ottelukierroksen päätteeksi JPS kohtasi ensin viime perjantaina kotikentällään Jyväskylän derbyssä FC Blackbirdin. Tämän viikon tiistaina oli vuorossa matka Iisalmeen. Lyhyesti nämä kaksi ottelua voitaisiin tiivistää seuraavasti: tasapeli ja maalin tappio, kaksi loistavaa puoliaikaa, kaksi surkeaa puoliaikaa.

FC Blackbirdiä vastaan JPS lähti pelaamaan hyvin valmistautuneena rohkeaa, hyökkäysvoittoista ja aktiivista jalkapalloa. Ensimmäisellä puoliajalla tämä toimikin ja ottelussa nähtiin Kolmosen tasolle mallikelpoisen vauhdikasta futista. JPS pyrki maalipaikoille rakentamalla, Blackbird nopeilla iskuilla viime kaudella Jipsiä edustaneen kärkipelaaja Papy Nkundan kautta. Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin vasta tauon jälkeen. JPS siirtyi ansaitusti 1-0 johtoon 48. minuutilla erikoistilanteesta. Riku Lamberg antoi kulmapotkun ja toppari Ville Oksanen nousi aivan omiin ulottuvuuksiinsa puskien pallon pilkun kohdalta yläkulmaan.

Maalin jälkeen peli kääntyi päälaelleen. Kenties JPS luuli, että johtomaalin jälkeen voi huokaista helpotuksesta. Kenties JPS:n jalat alkoivat toisella puoliajalla loppua eittämättä kovemmilla treenimäärillä kauteen valmistautuneen paikallisvastustajan vierellä. Joka tapauksessa pallonhallinta siirtyi Blackbirdille, eikä pelivälinettä saatu enää pysymään punanuttujen hallussa edes tuomalla kehiin tuoreita jalkoja vaihdosta. Kerran pallo kävi jo JPS-maalin ylärimassa. Silti viimeisen 10 minuutin aikana alkoi näyttää siltä, että JPS selviää, sillä omaa rangaistusaluetta puolustettiin koko ajan tarkasti ja tehokkaasti. Kunnes pelikellon jo näyttäessä täyttä aikaa JPS menetti pallon omalla kenttäpuoliskolla vaarallisessa paikassa, jolloin Blackbird sai mahdollisuuden nopeaan hyökkäykseen. Lopputulemana Sampo Ojala kaadettiin boksissa ja ottelussa erinomaisesti viheltänyt liigatuomari Kalle Mäkinen vei pallon pilkulle. Eetu Parpala iski jännittävän ja mielenkiintoisen derbyn loppulukemiksi 1-1. Se harmitti.

Tiistaina matka vei Iisalmeen uusimpiin JPS-staroihin lukeutuvan Janne Rissasen entiselle kotistadionille. Kovimman järkytyksen kotijoukkue koki kenties jo tunti ennen pelin alkua, kun toropaiset saapuivat peliin hyvissä ajoin ja täydellä 18 miehen kokoonpanolla viime kesäisen ”11 miestä ja roimasti myöhässä” -tyylin sijaan. Siltikin JPS aloitti tällä kertaa ottelun surkeasti. Kotijoukkue PK-37 iski avauspuoliajalla 2-0 johtoon. Punapaidat eivät olleet lainkaan valmiita vastaamaan PK:n fyysiseen pelitapaan, aikaisiin keskityksiin ja jatkuvasti paikan tullen viljeltyihin pitkiin sivurajaheittoihin. Lisäksi valitettavan harvoin enää pelialustana toimiva luonnonnurmi aiheutti hankaluuksia syöttötyöskentelyyn.

Toisella puoliajalla JPS pääsi kiinni omaan peliinsä vyöryttäen hyökkäyksiä tuttuun tyyliinsä maata pitkin. Elias Huhtinen ja Arttu Seikkula hyökkäyspäässä loivat jatkuvasti tilanteita ja kavennusmaali olisi voinut syntyä aiemminkin. Lopulta Rissasen antamasta kulmasta Seikkula kavensi 71. minuutilla tilanteeksi 2-1. Tämän jälkeen paikkoja oli riittävästi tasoitukseen, lähimpänä Joona Niemisen tolppalaukaus. Lopulta PK iski ratkaisevan 3-1 maalin 86. minuutilla. Lisäajalla Huhtinen pääsi vielä ansaitusti maalin makuun, mutta valitettavasti tämä oli enää kosmetiikkaa. Loppulukemat 3-2. Samalla katkesi hieno kahdeksaan otteluun venynyt tappioton putki. Taas harmitti.

Kausi on nyt siis puolivälissä, ensimmäiset 10 ottelua on pelattu. JPS löytyy sarjataulukosta sijalta neljä. Tappioita kertyi kaksi. Voittoja neljä. Selvästi komeampikin sijoitus sarjataulukossa olisi mahdollinen ilman erityisen harmittavia tasapelejä, joita niin ikään on pelattuna neljä. Erityisesti kirvelevät kotikentällä pelatut, selkeästä hallinnasta huolimatta, tasapeliin päättyneet ottelut joensuulaisia JoPS:ia ja Riverballia vastaan sekä tietenkin Blackbirdin viimehetken tasoitus. Nyt edessä on pieni tauko, kunnes kausi jatkuu Kuopiossa 23.7 Kingsin vieraana.

Kokoonpano FC Blackbird -ottelussa: Teemu Holopainen (mv); Riku Martikainen, Ville Oksanen, Joonas Heino, Riku Lamberg (71 min); Basam Elfadl, Santeri Paajanen (C, 82 min), Joona Nieminen; Janne Rissanen (73 min), Arttu Seikkula (86 min), Kalle Palho (46 min).

Vaihdosta: Sauli Hanski (mv), Mika Halonen, Toni Kauppinen (82 min), Jaakko Laitila (46 min), Elias Huhtinen (86 min), Tommi Taavila (71 min), Ville Vähäkoitti (73 min)

Kokoonpano PK-37 -ottelussa: Sauli Hanski (mv); Petri Kataja (77 min), Ville Oksanen (C), Joonas Heino (66 min), Riku Martikainen (66 min); Basam Elfadl, Mika Halonen (77 min), Janne Rissanen; Toni Kauppinen (57 min), Arttu Seikkula, Elias Huhtinen.

Vaihdosta: Teemu Holopainen (mv), Joona Nieminen (57 min), Markus Immonen (66 min), Tommi Taavila (66 min), Ville Yliluoma (77 min), Ville Mikkola (77 min), Riku Lamberg.


Näytä lisää uutisia

MIEHET KOLMONEN

Vastuuvalmentaja
Yari Jahad
0451626330
jahadyari[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Ilmo Viitanen
040-0783800
jpsinni[at]gmail.com
Helena Kolu
0504015730
helena.kolu[at]gmail.com
Ari Kettu
045-3408899
ari.kettu[at]gmail.com
Apuvalmentaja
Pishko Yari
Martti Melin
Fysiikkavalmentaja
Henri Hekanaho