MIEHET KOLMONEN

JPS jäi tasapeliin hallinnasta huolimatta

JPS ja Joensuun Palloseura pelasivat maalittoman tasapelin, jossa JPS ei pystynyt muuttamaan pallonhallintaansa riittävän tehokkaasti maalipaikoiksi.

JPS:n punanutut lähtivät kauden kolmanteen kotiotteluun JoPs:a vastaan positiivisen odottavissa tunnelmissa. Otteluun valmistavat harjoitukset olivat sujuneet hyvin ja liikkeelle saatiin vahva kokoonpano. Kolmas perättäinen voitto kolmannesta kotimatsista olisi nostanut joukkueen jaetulle kärkisijalle.

Ottelun alku oli melko sekava ja molemmat joukkueet saivat kokeilla maalintekoa vapaapotkusta läheltä maalia. Molemmat yritykset päätyivät ohi maalin ja ottelua jatkettiin maaleitta. Sekavan alun jälkeen ottelu alkoi pikku hiljaa kääntyä Jipsille ja punaiset saivat ottelun hallintaansa liikuttaen palloa järkevästi omassa päässä. Pallonhallinta tuotti tulosta maalipaikkojen muodossa, kun Arttu Seikkula murtautui muutamaan otteeseen vaarallisesti oikealta laidalta ja JoPs:n maalivahti Jussi Nevalainen joutui venymään pitääkseen pelin tasalukemissa. Ensimmäisen puoliajan vaarallisin maalipaikka nähtiin yksinkertaisen, mutta tehokkaan hyökkäyksen päätteeksi. Topparina koko pelin varmasti pelannut Ville Oksanen heitti pitkän ristipallon vasempaan laitaan nousseelle Mika "Haltsi" Haloselle, joka otti pallon haltuun ja sai oikean jalkansa vapaaksi keskitystä varten. Haltsi keskitti pallon takatolpalle, jonne Santeri ”Sane” Paajanen oli noussut. Sane pääsi puskemaan, mutta jälleen kerran pallo pysähtyi maalivahtiin. Näin tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui pitkälti samalla tavalla kuin ensimmäinen oli loppunut. JPS kierrätti palloa rauhallisesti ja JoPs vetäytyi puolustamaan. Toisen puoliajan kaava oli erittäin selkeä: JPS piti palloa, mutta ei päässyt kovinkaan vaarallisille maalipaikoille. JoPs puolusti ja luotti nopeisiin vastahyökkäyksiin. JPS:n toisen puoliajan parhaat maalintekopaikat osuivat koko ottelun hyökkääjänä raataneelle Kalle Palholle sekä Sanelle, joka pääsi vielä ottelun lopussa lähietäisyydeltä yrittämään, mutta tuloksetta.

Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, mikä ei missään nimessä tyydyttänyt kotijoukkuetta. Pelitapahtumat huomioon ottaen kotivoitto olisi ehdottomasti ollut otettavissa. Tästä on otettava opiksi ja pyrittävä harjoituksissa käymään läpi paremmin maalitilanteisiin murtautumista. Ottelun onnistujia olivat ensimmäisen nollapelin Jipsissä pelannut maalivahti Sauli Hanski, ensimmäistä kertaa avaukseen noussut oikea laitapuolustaja Ville Mikkola ja kymppipaikalla peliä rakentanut Joona Nieminen.

Kokonaisuutena kauden alku on kuitenkin ollut positiivinen ja neljän ottelun jälkeen pisteitä on kasassa seitsemän. Seuraavaksi edessä ovat vierasottelut SaPa:n ja Warkaus JK:n vieraana. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 3. kesäkuuta klo 19.15, kun Viitaniemen montussa vastustajaksi asettuu lähinnä JJK:n A- ja B-junioreista muodostuva FC Villiketut.

JPS:n kokoonpano JoPs:a vastaan.

Sauli Hanski (mv); Ville Mikkola (74 min), Petri Kataja, Ville Oksanen, Riku Martikainen (74 min); Basam Elfadl (60 min), Santeri Paajanen; Arttu Seikkula, Joona Nieminen, Mika Halonen (60 min); Kalle Palho

Vaihdosta: Teemu Holopainen (mv), Markus Immonen, Janne Paljakka (60 min), Janne Rissanen (71 min), Riku Lamberg (74 min), Tommi Taavila (74 min)


Näytä lisää uutisia

MIEHET KOLMONEN

Vastuuvalmentaja
Yari Jahad
0451626330
jahadyari[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Ilmo Viitanen
040-0783800
jpsinni[at]gmail.com
Helena Kolu
0504015730
helena.kolu[at]gmail.com
Ari Kettu
045-3408899
ari.kettu[at]gmail.com
Apuvalmentaja
Pishko Yari
Martti Melin
Fysiikkavalmentaja
Henri Hekanaho