U18 2023-24

JPS P17 otti kauden kolmannen voittonsa.

Edellisenä viikonloppuna Varkaudessa pelatun ja voitetun WP35-JPS pelin jälkeen JPS P17 lähti haastamaan tässä ikäluokassa todella kovaa Kampparit musta -joukkuetta Mikkeliin. Peli pelattiin arkipelinä maanantai-iltana.

Peli alkoi tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden pitäessä palloa vuorollaan. JPS hallitsi tapahtumia aluksi hienokseltaan, mutta hyvä alku sai takaiskun, kun Topias Huotari sai 14 peliminuutin kohdalla jäähyn kampituksesta. Kauaa ei Topias ehtinyt jäähypenkillä istua, kun kampparit pääsi puolittaiseen läpiajoon ja siirtyi 1-0 johtoon. Tämän jälkeen pallonhallinta siirtyi hienokseltaan kamppareille. Puolen tunnin pelin jälkeen kampparit pääsi toistamiseen maalintekoon ja siirtyi 2-0 johtoon. Loppuerän Jipsi oli hallitsevampi osapuoli ja sillä oli useita hyviä maalintekoyrityksiä, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Näistä mainittakoon kaksi tolppalaukausta ja yksi läpiajo. Tauolle lähdettiin siis Kamppareiden 2-0 johdossa.

Toiseen erään JPS tuli hyvällä jalalla ja ensimmäisessä erässä vaivanneet pienet ongelmat hyökkäyksiin lähdöissä jäivät koppiin valmentaja Mika Ässämäen puhuttelun jälkeen. Kampparit taas eivät oikein tuntuneet saavan peliään rullaamaan ja JPS hallitsi suurimmalta osin pelitapahtumia. Kampparit yritti herätellä joukkuetta aikalisällä, kun ensimmäistä erää oli pelattu 10 minuuttia, mutta pelin kuva ei olennaisesti muuttunut. JPS myös puolusti hyvin ja JPS:n maalivahti Kalle Lampinen toimi viimeisenä lukkona.

JPS:n tasainen työ toi palkinnon, kun toista erää oli pelattu noin 18 minuuttia. Toni Ässämäki syötti Joonatan Alhon vapaaksi ja Joonatan kävi laittamassa pallon maaliin. Tilanne 2-1.

Tasoitus lukemiin 2-2 nähtiin, kun JPS sai vapaalyönnin kaaren tuntumasta ja Tatu Hämäläinen niittasi pallon suoraan vapaalyönnistä maaliin. Seuraavaksi JPS oli lähellä siirtyä johtoon, kun Aatu Böhm asettui pilkun viereen rangaistuslyöntiä varten. Kamppareiden maalivahti Lasse Korhonen kaappasi rangaistuslyönnin kuitenkin vasempaan hanskaansa ja peliä jatkettiin tasalukemista, mutta vain hetken. Reilu minuutti rankkarin jälkeen maalivahti Kalle Lampinen heitti pitkän pallon Toni Ässämäelle Kamppareiden keskikentän yli ja Toni pääsi vastatusten Kamppareiden maalivahdin kanssa. Pallo maalissa ja JPS 2-3 johdossa.

Kampparit yritti tasoitusta, mutta JPS:n puolustus piti. Lopullisesti peli ratkesi lisäajalla, kun Toni Ässämäki syötti Tatu Hämäläiselle ja Tatu viimeisteli ottelun lopputulokseksi 2-4.

Kokonaisuutena peli oli JPS:ltä vahva esitys ja sarjan kannalta tärkeä voitto. Tilastomerkintöjä saaneiden lisäksi pelistä voisi mainita useita hyvin pelanneita pelaajia. Esimerkiksi Topias Huotari, Joona Kokkonen ja vasta P15 ikäinen Atte Niiranen olivat hyvin "pelin päällä" koko ajan. Myös joukkueen kapteeni Leevi Lausanto teki tärkeää työtä koko pelin ja hyökkääjä Titus Toivanen näyttää parantavan otteitaan peli peliltä. Tästä on hyvä jatkaa kehittymistä edelleen ja kautta eteenpäin.


Näytä lisää uutisia

U18 2023-24

Vastuuvalmentaja
Jan Schrey
0400595957
jan.schrey67[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Sami Sauvala
0400177355
sami.sauvala[at]gmail.com
Lajivalmentaja
Esko Tammilehto
Huoltaja
Tuukka Syyrakki
Ari Nikunen
Rahastonhoitaja
Sami Sauvala