U18 2023-24

Jännitysnäytelmää Porissa

P17 kävi Narukerän vieraana Porissa

P17 matkusti arkipeliin Poriin Narukerän vieraaksi. Ottelusta arveltiin tiukempaa kohtaamista kuin mitä joukkueiden edellinen kohtaaminen Jyväskylässä oli. JPS aloitti maalinteon 16 minuutin kohdalla ja puolen tunnin kohdalla peli oli Jipsille jo 0-5. JPS:n vauhtikaksikko Tuukka Ä ja Jere tuntui olevan Narukerälle vaikeasti pideltävä. Erän loppupuolella kotijoukkueelle tarjottiin ylivoimaa kun Jipsistä istui pahimmillaan 3 pelaajaa jäähypenkillä (kts. kuva). Narukerä onnistui maalinteossa jäähyjen aikana vain kerran ja erätauolle mentiin vierasjoukkueen johtoasemassa 1-6.

 

Toisen erän alussa JPS aloitti maalinteon ja siirtyi jo 1-7 johtoon. Narukerän ilme toisessa erässä oli kuitenkin huomattavasti ensimmäistä erää terävämpi ja kotijoukkueen takaa-ajo oli alkanut. 61 minuutin kohdalla tilanne oli kaventunut jo lukemiin 5-8. JPS sortui yksinkuskaamiseen ja Narukerä sai katkoista vaarallisia vastahyökkäyksiä Jipsin maalille. 79 minuutin kohdalla Narukerä tuli onnistuneen rangaistuslaukauksen myötä jo tasoihin 8-8. Jere ratkaisi ottelun loppupuolella pelin Jipsille viimeistellen kahdesti ja näin ollen pisteet jännittävien vaiheiden jälkeen Jyväskylään lukemin 8-10.

 

Maalit: Jere 5, Tuukka Ä 4, Tuukka N 1

Ottelupöytäkirja


Näytä lisää uutisia

U18 2023-24

Vastuuvalmentaja
Jan Schrey
0400595957
jan.schrey67[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Sami Sauvala
0400177355
sami.sauvala[at]gmail.com
Lajivalmentaja
Esko Tammilehto
Huoltaja
Tuukka Syyrakki
Ari Nikunen
Rahastonhoitaja
Sami Sauvala